Vision Infra Oy

Nuorten infra-alan yrittäjien kokemus osoittaa, ettei markkinoille tulo ole helppoa hyvällä markkinatuntemuksellakaan. 

Työnjohtajista urakoitsijoiksi

Hämeenlinnalaisen Vision Infran tarina lähti liikkeelle siitä, kun toisiinsa työn kautta tutustuneet maanrakennusalan ammattilaiset huomasivat, että vaatimukset kunnallisteknisessä rakentamisessa olivat kasvaneet niin koviksi, etteivät paikalliset pienyrittäjät pystyneet enää osallistumaan julkisiin hankintakilpailuihin.

− Pieniltä maanrakennusliikkeiltä puuttuvat usein riittävät työnjohtoresurssit, sanoo Vision Infran toimitusjohtaja Eetu Mustonen.

Yrityksen liikeideana oli myydä työnjohtopalvelua maanrakennusalan yrityksille ja organisoida niistä sopivia porukoita tarjoamaan hankkeita yhdessä. Liiketoiminnan painopiste kääntyi kuitenkin ensimmäisellä, viime maaliskuussa päättyneellä tilikaudella työnjohtopalveluista pääurakointiin. Nyt Vision Infra vastaa useimmiten koko urakkakokonaisuuden tarjonnasta ja toteutuksesta.

− Suuremmat palvelukokonaisuudet ja riskit, mutta myös houkuttelevampi markkinarako, Mustonen sanoo.

Vision Infra toimii Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla, mutta sillä on yksi työmaa jo Jyväskylässäkin. Asiakkaat ovat pääasiassa julkisia hankintayksiköitä, kaupunkeja ja kuntia sekä niiden liikelaitoksia.

Yritys tekee pääasiassa katu- ja vesirakennustöitä ja -saneerausta sekä pohjarakentamista. Mustosen mukaan katu- ja vesihuoltorakentamisen tarve kasvaa edelleen tulevaisuudessa, kun valtaosa Suomen 1960- ja 1970-luvuilla rakennetusta vesihuoltoverkostosta tulee saneerausikään.

Kuvassa Vision Infra Oy:n perustajat Eetu Mustonen (vas.) ja Toni Hakala.

Rakentaminen on riskienhallintaa

Vaikka Vision Infran perustajat tunsivat työkokemuksensa perusteella markkinan hyvin, tulokkaan oli alkuun vaikea saada töitä ilman aiempia yritysreferenssejä. Siitä huolimatta liikevaihtoa kertyi ensimmäisellä tilikaudella lähes 1,5 miljoonaa euroa.

Pääurakoitsijaksi siirtymisen myötä myös pääoman tarve yrityksessä kasvoi. Julkiset hankintayksiköt vaativat hankkeen toteuttajalta työaikaisen vakuuden, joka on useimmiten kymmenen prosenttia urakkahinnasta.

Maanrakentamisessa liiketoiminnan riskit ovat suurien rahamäärien, mutta pienien katteiden takia isoja. Tarjouslaskennan pitää olla hyvin ammattitaitoista ja tarkkaa, koska pienetkin virheet siinä syövät katetta.

− Lisäksi on olemassa työturvallisuusriski, koska työmaalla kaikki tekevät töitä pääurakoitsijan vastuulla, Vision Infran perustajaosakas, työpäällikkö Toni Hakala muistuttaa.

Rakentajan riskinä on myös olemassa olevan infraverkoston vaurioituminen, koska vanhojen kaapelien tai vesijohtojen sijainnista ei ole aina tietoa saatavilla.

”Tykkäämme toimia kasvotusten, koska silloin asiat tuppaavat selviämään parhaiten.”

Kasvotusten tehokkaampaa

Nuoret infrayrittäjät toimivat mielellään kasvotusten, koska silloin asiat tuppaavat heidän mielestään selviämään parhaiten. Sen vuoksi heille on tärkeää, että myös tilitoimisto on samassa kaupungissa ja kirjanpitäjän kanssa voi keskustella siellä kasvotusten.

Rantalaisen Hämeenlinnan toimistoon yrittäjät päätyivät yhden osakkaansa suosittelemana ja tarjouskilpailun perusteella.

− Meillä ei ollut aiempaa kokemusta taloushallinnosta. Halusimme siksi suuren tilitoimiston, joka pystyy hoitamaan kokonaisvaltaisesti talouttamme, Mustonen sanoo.

Vision Infralla on oma toiminnanohjaus- ja dokumentointityökalu urakoiden hallintaan.  Hankekohtainen kustannusseuranta tapahtuu Fivaldi-taloushallinto-ohjelmassa, mutta budjetin siirtämistä excelistä sinne vasta suunnitellaan.

Yrityksen perustamisvaiheesta Mustonen tekisi nykyisellä kokemuksellaan toisin vain osakassopimukset, jotka hän teettäisi kokonaan ammattilaisella.

− Pelisääntöjen on oltava kristallinkirkkaat eikä mikään saa jäädä kaivertamaan ketään silloin, kun yhtiössä on enemmän kuin yksi osakas, hän sanoo.

Vision Infra Oy:n käyttämiä tilitoimistopalveluita ovat:

www.visioninfra.fi

(Julkaistu 5.9.2019, kuva: Paula Lehto)

Tietoisku

2018

Perustamisvuosi

4 milj. euroa

Budjetoitu liikevaihto vuodelle 2019

6

Työntekijää

Etsitkö luotettavaa tilitoimistoa kasvun tueksi?

Meillä Rantalaisella sinua palvelee aina henkilökohtainen kirjanpitäjä, palkanlaskija tai tiimi. Tutustu asiantuntijoidemme laatimaan tilitoimiston valintaoppaaseen, jos etsit itsellesi sopivampaa tilitoimistoa.

 

Tutustu oppaaseen