Kirjoittaja Antti Rantalainen

Talouden suunta muuttuu yllättävän nopeasti. Markkinataloudessa kasvu perustuu luottamukseen ja tulevaisuuden uskoon. Kun epävarmuus iskee, se tulee aina yllättäen, ja kääntää luottamuksen epävarmuudeksi. Jokainen toimija ryhtyy arvioimaan omaa tilannettaan, jarruttaa ja alkaa varmistaa omaa asemaansa. Ja kun liike hidastuu, rahan kierto hidastuu, siis itseään voimistaen. 

Nähtäväksi jää, millaisen shokin tämä koronaepidemia taloudelle aiheuttaa. Myös euro– ja rahoitusjärjestelmän kestävyys punnitaan taustalla. Tuomiopäivän ennustajat puhuvat romahduksesta, mutta me itse vaikutamme siihen omalla käyttäytymisellämme. Olen optimisti ja uskon, että tästä selvitään yhdessä tekemällä ja tukemalla kaikkea toimeliaisuutta. 

ST 1:n omistaja Mika Anttonen piti upean esityksen fossiilisten energialähteiden korvaamisesta uusin energialähtein valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä korostaen kassavirran merkitystäHän sanoiettä jokaisen yrityksen tärkein tehtävä on varmistaa oma kassavirtansa. Kun kassavirta on kunnossa, voi vaikka pelastaa maailmaa!  

Kirjanpitäjänä olen aina korostanut kassavirran merkitystä, hyväkään tulos ei auta, jos kassa ei ole kunnossa. Epävarmana aikana maksuvalmius on kunniassa, koska rahoituslähteet kuivuvat kaikkien varmistellessa omaansa.  

Cash is king, kun tilanne on päällä!”  

Pörssi romahtaa, koska markkinoilla on paljon enemmän myyjiä kuin ostajia. Eivät noteeratut yhtiöt huonone yhdessä yössä, mutta usko niiden tulevaisuuteen voi muuttua 

Useamman taantuman kokeneena, haluan valaa meihin optimismia, laskun jälkeen tulee taas uusi nousu! 

Arvioidaan omaa toimintaamme nimenomaan kassavirran näkökulmasta: mistä ja keneltä tulovirtamme tulee? Miten taantuma vaikuttaa heidän maksukykyynsä? Myös menovirtaa on arvioitava kriittisesti, ja se valitettavasti juuri aiheuttaa meille kaikille kaupan vähenemistä. Mutta juuri niin taantuma vaikuttaa ja vahvistaa itseään. Pienemmälläkin tulovirralla pärjää, kun menovirta on hallinnassa.  

Yrittäjät kantavat taantumassa suurimman taakan. Kysynnän heikkeneminen vaikuttaa heidän omaan taloudelliseen asemaansa. Vahvan sosiaalisen vastuunsa kautta he vastaavat myös henkilökuntansa hyvinvoinnista. Nyt on oikea aika arvioida omaa jäsenyyttään Yrittäjien työttömyyskassaan ja henkilökunnan osalta Yleiseen, Loimaan työttömyyskassaan. Tämä voi auttaa löytämään kohtuullisempia ratkaisuja, jos maailmanlopun ennustajat ovat oikeassa. 

Toimeliaisuus on parasta lääkettä epävarmuuteen, synkimmänkin pilven takana aurinko paistaaEli sopeuta nopeasti, suuntaa toimintasi omiin vahvuuksiinne, karsi rönsyt. Ja lopuksi: varmista kassavirta ja maksuvalmiutesi! 

 Antti Rantalainen, kirjanpitäjä 

Suomen Yrittäjien varapuheenjohtaja