Jaakko Kauppi

Yrityskauppa-analyytikko nauttii vaativasta ja vaihtelevasta työstään

Suurena tilitoimistona Rantalainen pystyy tarjoamaan monenlaisia työtehtäviä. Yrityskauppa-analyytikko Jaakko Kaupilla on yksi toimialan harvinaisimmista duuneista.

Nuoreksi ihmiseksi Jaakko Kaupilla, 26, on melko harvinainen työtehtävä tilitoimistossa tai oikeastaan missä tahansa yrityksessä. Hän analysoi päätyökseen ostokohteita Rantalaisen omiin yrityskauppoihin.

”Tiedän kavereita, joilla yrityskaupat ovat osa työtehtäviä, mutta en tunne muita, joiden työ koostuisi kokonaan yrityskaupoista”, hän sanoo.

Kauppi kuuluu Rantalaisen kolmen hengen yrityskauppatiimiin, joka kartoittaa ja analysoi ostettavia tilitoimistoja ja käy kauppaneuvottelut myyjien kanssa. Lisäksi yrityskauppaprosessiin osallistuu Rantalaiselta porukka, joka hoitaa kaupan jälkeisen integraatiovaiheen. Joissain suuremmissa yrityskaupoissa Kauppi on itsekin mukana ostokohteen haltuunotossa.

Rantalainen kasvaa voimakkaasti yritysostoin, ja se pitää Kaupin hyvin liikkeellä. Häntä näkee harvoin toimipaikallaan Tampereella. Matkustaessa työpäivät saattavat ajoittain venyä pitkiksi, mikä sopii Kaupille hyvin, sillä tarvittaessa työnantaja joustaa puolestaan.

Kauppi on opiskellut laskentatointa Tampereen yliopistossa koko Rantalaisella työskentelemänsä kolmen vuoden ajan. Hän jätti yritysostoja taloushallintoalalla käsittelevän gradunsa tarkastettavaksi huhtikuun lopussa ja valmistujaisia olisi tarkoitus viettää kesäkuussa.

”Rantalainen on mahdollistanut sen, että olen pystynyt opiskelemaan koko ajan työn ohessa. Työnantajalle ei ollut ongelma edes se, kun lähdin välillä puoleksi vuodeksi opiskelijavaihtoon Hollantiin”, Kauppi kehuu.

Luottamus ja vastuu motivoivat

Kauppi tuli alun perin Rantalaiselle Summer Trainee -ohjelmaan keväällä 2016, koska halusi työkokemusta taloushallintoalalta.

”Rantalainen etsi ilmoituksilla motivoituneita nuoria eikä edellyttänyt hakijoilta alan työkokemusta”, hän kertoo.

Edes tilitoimistojen maine tylsinä työpaikkoina ei pelottanut Kauppia, koska yhtenä alan suurimmista yrityksistä Rantalainen saattoi tarjota hyvin monenlaisia työtehtäviä.

Kauppi aloitti tilintarkastusharjoittelijana tekemällä avustavia tilintarkastustehtäviä. Ennen pitkää hän kuitenkin huomasi, ettei tilintarkastus ollut sittenkään hänen juttunsa.

Kauppi puhui avoimesti asiasta esimiehelleen, joka ymmärsi häntä.

”Mietimme yhdessä ratkaisua ongelmaan kiinnostuksen kohteitteni kautta. Yrityskaupat kiinnostivat, olin tehnyt niistä kandin tutkielman ja halusin tehdä myös gradun. Tilintarkastuskokemukseni antaa myös hyvän pohjan ostokohteiden analysointiin.”

Kauppi kertoo hakeneensa kerran Rantalaiselta muualle töihin. Hän tuli valituksi tehtävään, mutta jäi silti Rantalaiselle.

”Se oli ennen opiskelijavaihtoani, kun kävin Tampereelta Hyvinkäällä töissä ja työmatka kesti suuntaansa pari tuntia. Sen jälkeen työtehtäviäni muokattiin niin, ettei minun tarvinnut käydä joka päivä Hyvinkäällä ja myöhemmin toimipaikkani vaihtui Tampereelle.”

Kauppi arvostaa suuresti sitä, että Rantalaisella luotetaan ja annetaan vastuuta, vaikka on nuori ja opinnot vielä kesken. Hän myös nauttii kovasti siitä, että vastuu kasvaa vauhdilla osaamisen kehittyessä.

Jaakko Kauppi, 26

Työ: Yrityskauppa-analyytikko

Toimipaikka: Tampere

Työkokemus: 14-vuotiaasta saakka, viimeiset 3 vuotta tilitoimistosta

Koulutus: Valmistuu kesäkuussa 2019 kauppatieteiden maisteriksi

Perhe: Tyttöystävä

Harrastukset: Golf, kuntosali, juoksu ja hiihto

Tutustu RAN Trainee -ohjelmaan
Tarjoamme vuosittain kymmenille opiskelijoille ja vastavalmistuneille mahdollisuuden kehittyä taloushallintoalan huippuammattilaiseksi.

Lue lisää

Tutustu Trainee-tarinoihimme!

Monet aikaisemmat traineet ovat jääneet meille vakituisiksi työntekijöiksi. Tässä esiteltynä muutamien uratarinat.

Lue lisää

 

Miksi Rantalainen – mitä tarjoamme henkilöstöllemme?

Tarjoamme henkilöstöllemme monipuoliset ja kannustavat ison ja jatkuvasti kehittyvän organisaation edut.

 

Tutustu etuihimme