Kirjoittaja Rantalainen

Tilinpäätöksen valmistuttua yrittäjän on hyvä katsoa taaksepäin mennyttä tilikautta. Kiinnittämällä huomiota muutamiin tärkeimpiin asioihin saadaan hyödyllistä tietoa yrityksen tuloksesta ja taseesta.

Rantalaisen veroasiantuntija Juho Heikkinen tekee osana työnkuvaansa paljon tilinpäätösanalyysejä. Juho Heikkinen antaa vinkkinsä, mihin tuloksessa ja taseessa kannattaa kiinnittää huomiota.

Oikaisut kuntoon

Ennen tilinpäätöstunnuslukujen laskemista voidaan tuloksen ja taseen lukuja joutua oikaisemaan. Tärkein ja yleisin oikaisu pk-yrityksillä on palkkakorjaus. Palkkakorjaus joudutaan tekemään, jos omistaja ei ole nostanut yhtiöstä käypää palkkaa. Muita oikaisuja voivat olla mm. varasto, liiketoiminnan muiden tuottojen oikaisut tai satunnaisten tuottojen tai kulujen oikaisut.

Tuloksen ja taseen analysoinnissa tärkeimmät osa-alueet ovat kannattavuus, maksuvalmius & rahoitus ja vakavaraisuus. Seuraavissa kappaleissa on kuvattu tarkemmin eri osa-alueiden mittareita.  Laskukaavat löydät artikkelin lopusta.

Kannattavuus

Yrityksen kannattavuuden mittareina voidaan hyödyntää myyntikatetta, käyttökatetta ja rahoitustulosta.

Myyntikate kertoo yrityksen tuoteryhmäkohtaisesta kannattavuudesta. Jos myyntikateprosentti ei ole järkevä verrattuna aikaisempaan, saattaa selitys löytyä mm. varaston muutoksesta tai sosiaalikulujen jaksotuksesta.

Myyntikatteen sisältö ja prosentit ovat toimiala- ja yrityskohtaisia, jonka vuoksi ne eivät ole suoraan vertailukelpoisia keskenään. Nykyisin myyntikate on yleisesti käytetty tunnusluku vain tukku- ja vähittäiskaupassa.

Käyttökate kertoo yrityksen varsinaisen toiminnan katteen eli varsinaisen liiketoiminnan tuloksen ennen poistoja, rahoituseriä ja veroja. Vaadittava käyttökate riippuu mm. yrityksen velkaisuudesta ja käyttöomaisuuden määrästä eli poistoista. Kun käyttökatetta käytetään yrityksen kannattavuuden arvioimisessa, keskeistä on verrata tulosta toimialalukuihin sekä oman käyttökateprosentin muuttumista eri vuosina. Varsinaisia ohjearvoja ei voida suoraan antaa käyttökatteen ja käyttökateprosentin analysoimiseen.

Rahoitustulos kertoo, paljonko yrityksen liiketoiminta on tuottanut tulorahaa lainojen lyhennyksiin, käyttöpääoman tarpeeseen, investointeihin, omistajien yksityisnostoihin ja muuhun voitonjakoon. Rahoitustulos on useimmin rahoittajien käyttämä tunnusluku. Luku on toimialakohtainen, mutta se soveltuu kuitenkin paremmin eri yritysten vertailuun kuin useimmat kateluvut. Yrityksen tulisi kuitenkin saada aikaan positiivinen rahoitustulos, jotta toiminta on hyvällä tasolla.

Maksuvalmius

Maksuvalmius eli likviditeetti tarkoittaa yrityksen kykyä selviytyä lyhytaikaisista maksusitoumuksistaan niiden erääntyessä. Toisin sanoen maksuvalmius kuvaa yrityksen lyhyen aikavälin rahoituksen riittävyyttä. Yleisimmät mittarit ovat Quick Ratio ja Current Ratio. Nämä tunnusluvut kuvaavat, kuinka suuren osan lyhytaikaisista veloista yritys kykenisi maksamaan, jos yrityksen toiminta yllättäen lopetettaisiin.

Maksuvalmiuteen liittyvät myös erilaiset kiertonopeusmittarit. Ne mittaavat aikaa, missä ajassa tulot ja menot kertyvät.  Näitä mittareita ovat myyntisaamisten kiertoaika, ostovelkojen kiertoaika sekä vaihto-omaisuuden kiertoaika.

Vakavaraisuus

Yrityksen vakavaraisuus tarkoittaa vieraan ja oman pääoman osuutta koko pääomasta. Vakavaraisella yrityksellä vieraan pääoman osuus koko pääomasta ei ole liian suuri ja näin yritys pystyy vaivatta selviytymään vieraan pääoman korkomaksuista ja yrityksellä on ”rahoituspuskuria” huonoihin aikoihin.

Yrityksen vakavaraisuutta voidaan mitata omavaraisuusasteella, velkaantumisasteella ja suhteellisella velkaantuneisuudella.

Omavaraisuusaste mittaa yrityksen vakavaraisuutta, tappion sietokykyä sekä kykyä selviytyä sitoumuksista pitkällä tähtäimellä. Tunnusluvun arvo kertoo, kuinka suuri osuus yhtiön varallisuudesta on rahoitettu omalla pääomalla. Mitä korkeampi yrityksen omavaraisuusaste on, sitä vakaammalle pohjalle yrityksen liiketoiminta rakentuu.

Velkaantumisaste  kertoo etenkin yrityksen velkavivusta, eli kuinka paljon yhtiö on ottanut korollista velkaa suhteessa oikaistuun omaan pääomaan. Käytännössä siis, mitä isompi velkasuhde, sitä suurempi velkavipu.

Suhteellinen velkaantuneisuus kertoo yrityksen velkojen määrästä suhteessa toiminnan laajuuteen.  Jos yrityksellä on korkea suhteellinen velkaantuneisuus, se edellyttää yritykseltä vakaata käyttökatetta. Luvulla ei ole selkeitä ohjearvoja ja sitä voidaan vertailla vain saman toimialan yritysten kesken.

Kassavirta apuna tulevaisuuden suunnittelussa

Rantalaisen veroasiantuntija Juho Heikkinen kertoo, että hyvin hoidettu yritys on kannattava, maksukykyinen ja vakavarainen. Tilinpäätös on kuitenkin katsaus menneeseen, joten yritys tarvitsee myös eteenpäin katsovan näkökulman. Tässä apuna toimii kassavirta. Käsittelemme kassavirran hyödyllisyyttä seuraavassa asiantuntija-artikkelissamme.

 

Juho Heikkinen

 

 

 

 

 

Asiantuntija-artikkeliin on haastateltu Rantalaisen veroasiantuntija Juho Heikkistä (juho.heikkinen@rantalainen.fi, 010 321 6731).

 

Taseen ja tuloksen mittareiden laskusäännöt

Kannattavuuden mittarit

Myyntikate = Liikevaihto – ainekulut – ulkopuoliset palvelut

Myyntikate-% = 100 * myyntikate / liikevaihto

Käyttökate = Liiketulos + poistot ja arvonalentumiset

Käyttökate-% = 100 * käyttökate / liikevaihto

Rahoitustulos = Nettotulos + poistot ja arvonalennukset

Rahoitustulos-% = 100 * rahoitustulos / liikevaihto

 

Maksuvalmiuden mittarit

Quick ratio= (Lyhytaikaiset saamiset + Rahoitusomaisuus) / Lyhytaikaiset velat (ilman ennakkomaksuja)

Qurrent ratio = (Rahoitusomaisuus + varasto + lyhytaikaiset saamiset) / Lyhytaikaiset velat

Myyntisaamisten kiertoaika = Myyntisaamiset/ Liikevaihto * 365

Ostovelkojen kiertoaika= (Ostovelat + Sisäiset ostovelat) / Aine- ja tarvikeostot *365

Varaston kiertoaika = Vaihto-omaisuus ilman ennakoita/ Aine- ja tarvikekäyttö (12 kk) * 365

 

Vakavaraisuuden mittarit

Omavaraisuusaste = oikaistu oma pääoma / (taseen loppusumma – saadut ennakot)

Oikaistu oma pääoma =  taseen oma pääoma + oman pääoman ehtoiset lainat – oman pääoman oikaisut + kertynyt poistoero + vapaaehtoiset varaukset (- piilevä verovelka)

Velkaantumisaste = Vieras pääoma/ (oikaistu oma pääoma)

Suhteellinen velkaantuneisuus = Kokonaisvelat / Liikevaihto