Tässä asiantuntija-artikkelissa käsittelemme oman käytön verotusta, mihin sillä pyritään ja millaisissa tilanteissa sitä voidaan soveltaa.
Arvonlisäverotuksessa käytettävä termi oman käytön verotuksesta on monelle tuntematon käsite. Käytännössä oman käytön verotukseen törmää kuitenkin usein eri liike-elämän tilanteissa, joten käsitteen tunteminen ainakin perustasolla on hyödyksi.
Mihin oman käytön verotuksella pyritään?
Oman käytön verotusta voidaan ajatella käänteisenä toimena verollisista kuluista tehtäviin arvonlisäverovähennyksiin. Sitä sovelletaan tilanteissa, joissa aiemmin tehtynä arvonlisäverovähennyksiä joudutaan palauttamaan. Oman käytön verotuksella tähdätään verokohtelun neutraalisuuteen eli siihen, että itse valmistettujen tavaroiden tai itse suoritettujen palvelujen verokohtelu olisi sama kuin ulkopuolisilta ostettujen.
Oman käytön verotuksella pyritään estämään se, että hyödykkeiden myyntiketjuun liittyvillä järjestelyillä voitaisiin vaikuttaa hyödykkeen lopulliseen verokohteluun. Esimerkkinä tilanne, jossa yrittäjä ostaisi verovelvollisen yrityksensä nimiin hyödykkeitä, joista tehtäisiin hankintahetkellä arvonlisäverovähennykset, mutta siirtäisi ne myöhemmin omaan yksityiseen kulutukseensa. Koska arvonlisäveron vähennysoikeus koskee vain verollista liiketoimintaa varten tehtyjä hankintoja, tehdyt vähennykset tulisi esimerkin tilanteessa tilittää takaisin Verohallinnolle. Toisin sanoen, yrittäjän tulisi suorittaa oman käytön veroa hyödykkeiden ottamisesta yksityiseen kulutukseen.
Käsittelemme tässä artikkelissa oman käytön verotuksen perusteita erikseen sekä tavaroiden että palvelujen osalta. Lisäksi tarkastelemme sitä, miten oman käytön veron peruste tarvittaessa määritetään.
Missä tilanteissa oman käytön verotusta sovelletaan?
Tavaran ottaminen omaan käyttöön
Tavaran ottamisella omaan käyttöön tarkoitetaan sitä, että elinkeinonharjoittaja:
- ottaa tavaran yksityiseen kulutukseen;
- luovuttaa tavaran vastikkeetta tai alivastikkeellisesti;
- siirtää tai muulla tavalla ottaa tavaran muuhun kuin vähennykseen oikeuttavaan käyttöön.
Tavaran yksityiseen kulutukseen ottamisella tarkoitetaan usein sitä, että elinkeinonharjoittaja siirtää yrityksensä omistaman tavaran omaan tai perheensä kulutukseen. Vastikkeetta tapahtuvasta tavaran luovuttamisesta on puolestaan kysymys esimerkiksi silloin, kun yritys luovuttaa omistajille tai henkilökunnalle vastikkeetta tavaroita näiden yksityiseen kulutukseen. Alivastikkeellisella luovutuksella taas tarkoitetaan tavaran tai palvelun luovuttamista alle sen käyvän markkinahinnan. Tavaran katsotaan siirtyneen omaan käyttöön myös silloin, kun tavara siirretään verollisesta toiminnasta vähennyskelvottomaan verottomaan toimintaan tai AVL 114 §:ssä tarkoitettuun vähennysrajoitusten alaiseen käyttöön.
Tavaroiden omaan käyttöönottoa koskevia säännöksiä sovelletaan vain, jos tavaran hankintahintaan sisältynyt arvonlisävero on vähennetty tai tavara on valmistettu itse verollisen liiketoiminnan yhteydessä. Oman käytön verotuksen tarkoituksena on siten oikaista hankintahinnasta tai hyödykkeeseen kohdistuvista kuluista aiemmin tehtyä vähennyksiä. Mikäli tavara olisi hankittu jo alun perin yksityiskulutukseen tai muuhun vähennyskelvottomaan käyttöön, siitä ei olisi saanut tehdä vähennystä. Näin ollen tavaran hankinnasta aiheetta tehty arvonlisäveron vähennys hyvitetään Verohallinnolle suorittamalla siitä jälkikäteen arvonlisävero, eli oman käytön vero.
Palvelun ottaminen omaan käyttöön
Palvelun ottamisella omaan käyttöön tarkoitetaan sitä, että elinkeinonharjoittaja:
- suorittaa, luovuttaa tai muulla tavalla ottaa palvelun vastikkeetta omaan tai henkilöstönsä yksityiseen kulutukseen taikka muutoin muuhun kuin liiketoiminnan tarkoitukseen;
- suorittaa tai muulla tavalla ottaa ostetun palvelun muuhun kuin vähennykseen oikeuttavaan käyttöön;
Ostetun palvelun oman käytön verotuksen edellytyksenä on, että ostetusta palvelusta on voitu tehdä vähennys. Kun kyse on itse suoritetusta palvelusta, edellytyksenä on se, että palvelu on suoritettu verollisen liiketoiminnan yhteydessä ja että elinkeinonharjoittaja myy vastaavia palveluja ulkopuolisille.
Mikäli palvelun vastikkeeton luovutus tapahtuu verollisen liiketoiminnan tarkoitukseen, esimerkiksi markkinointitarkoituksessa, oman käytön veroa ei lähtökohtaisesti tarvitse suorittaa. Sen sijaan oman käytön veroa on suoritettava palvelun luovuttamisesta vähennysrajoitusten alaiseen käyttöön. Tällaiseksi katsottaisiin esimerkiksi tilanne, jossa autokorjaamo huoltaisi liikeomaisuuteensa kuuluvaa vähennyskelvotonta henkilöautoa.
Koska oman käytön verotus tähtää aiemmin tehtyjen aiheettomien vähennysten hyvittämiseen, sitä ei lähtökohtaisesti sovelleta palveluihin, jotka on tuotettu itse arvonlisäverotonta toimintaa varten. Esimerkiksi verottomia rahoitus- ja vakuutuspalveluita myyvän elinkeinonharjoittajan tätä toimintaa varten suorittamat sisäiset palvelut eivät kuulu oman käytön verotuksen piiriin, sillä tällaiseen toimintaan kohdistuvista hankinnoista ei ole muutenkaan voitu tehdä arvonlisäverovähennyksiä.
Kuten arvonlisäverotuksessa yleensä, myös oman käytön verotukseen liittyy joitakin poikkeuksia. Oman käytön verotuksen erityissäännökset tulevat sovellettavaksi esimerkiksi silloin, kun kyse on eräistä kiinteistöihin ja erityisesti rakennustoimintaan liittyvistä palveluista. Jätämme asian tässä artikkelissa vain maininnan tasolle, sillä pelkästään rakennustoiminnan arvonlisäverotuksesta voisi kirjoittaa sen laajuus huomioiden useamman erillisen artikkelin.
Miten oman käytön vero lasketaan?
Oman käytön veron peruste määritetään alkuperäisen ostohinnan tai sitä alemman todennäköisen luovutushinnan mukaan. Jos kyseessä on yrityksen itse valmistama tavara tai itse suorittama palvelu, veron perusteena käytetään lähtökohtaisesti tavaran valmistamisesta tai palvelun suorittamisesta aiheutuneita välittömiä ja välillisiä kustannuksia.
Välittömiä kustannuksia ovat ne kustannukset, jotka voidaan kohdistaa suoraan tietyn tavaran valmistamiseen tai palvelun tuottamiseen. Suoraan kohdistettavia kulueriä ovat esimerkiksi valmistusmateriaalit, tavaran valmistamiseen tai palvelun suorittamiseen osallistuneiden työntekijöiden palkat sivukuluineen sekä kone- ja kalustovuokrat. Välillisiä kustannuksia ovat puolestaan muut kustannukset, joita ei voida suoraan kohdistaa tietyn tavaran valmistamiseen tai palvelun suorittamiseen. Välillisiä kustannuksia ovat esimerkiksi hallintohenkilöstölle maksetut palkat, toimisto- ja laitekustannukset, tutkimus- ja tuotekehittelykustannukset, sähkö- ja vesimaksut sekä vakuutuskustannukset.
Kysyttävää arvonlisäverotuksesta?
Rantalaisen asiantuntijat palvelevat yrittäjiä verotukseen liittyvissä erityiskysymyksissä ja seuraavat tarkasti niihin liittyviä uutisia ja uudistuksia niin kotimaisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Mikäli sinulla herää kysymyksiä tähän tai muihin arvonlisäverotusta koskeviin aiheisiin liittyen, olemme niiden ratkaisemisessa mielellämme avuksi. Tutustuthan myös muihin tarjoamiimme yritysverotuksen palveluihin.
Artikkelin on kirjoittanut Rantalaisen veroasiantuntija Mikko Heiskanen, 010 321 6738, mikko.heiskanen@rantalainen.fi.
