Taloushallinto mielletään usein pakolliseksi taustaprosessiksi, jonka ansiosta kirjanpito toimii ja johto saa tarvitsemansa luvut. Todellisuudessa taloushallinto palvelee koko organisaatiota.
Yrityksen ydinprosessit tarvitsevat taloushallinnolta tietoa päätöksenteon tueksi. Onko esimerkiksi myynnillä ja asiakaspalvelulla kaikki oman toimintansa kannalta välttämätön tieto? Samoin johto, HR ja IT ovat kaikki taloushallinnon asiakkaita omilla tavoillaan.
Parhaimmillaan taloushallinto on strategiatyön saattamista ihmisten arkeen lukujen muodossa. Tästä on kyse strategisessa talousjohtamisessa.
Näin strateginen talousjohtaminen näkyy koko organisaatiossa
- Riittävät rahavarat: Strategisen talousjohtamisen perimmäinen tavoite on varmistaa yrityksen riittävät rahavarat. Jos kassa on tyhjä, ei yrityksen toiminta ole mahdollista.
- Kannattava toiminta: Ja jotta rahat riittävät, yrityksen liiketoiminnan on oltava kannattavaa ainakin pitkällä tähtäimellä.
- Oikea tuote ja markkinat: Jotta toiminta voi olla kannattavaa, yrityksen tarjoaman tuotteen tai palvelun pitää vastata markkinoiden tarpeisiin.
- Laadukas strategiatyö: Voimme löytää paikkamme markkinassa tehokkaammin, jos pohjalla on laadukas strategiatyö, joka ohjaa toimintaamme.
- Innostava arki: Ei riitä, että johdolla on hienosti laadittu strategia, jos sitä ei tuoda osaksi arkea.
- Tyytyväiset ihmiset: Innostava arki ja huolella laadittu strategia eivät riitä, jos organisaatiossa ei työskentele tyytyväisiä ihmisiä.
Lue lisää: Taloushallinnon palvelumme
Taloushallinto osana strategiatyötä
Tarve strategiselle talousjohtamiselle syntyy usein sääntelyn, kasvun tai kassatilanteen paineessa. Usein jokin näistä ei toimi ja tilanteeseen tarvitaan muutosta.
Tämä onkin strategisen talousjohtamisen perusajatus: sen tulisi aina johtaa muutokseen. Siksi muutoksen tarve tulisi olla tunnistettu johdon tasolla ja siellä pitäisi olla jaettu tahto muutokselle sekä lupa strategiatyölle.
Strategisella talousjohtamisella saamme paremman ymmärryksen:
- Markkinatilanteesta: Reagoimme nopeasti, hinnoittelemme oikein ja varmistamme kassan riittävyyden.
- Kehityskohteista: Varmistamme tiedon oikeellisuuden, tunnistamme riskit ja löydämme kasvukohteet.
- Vahvuuksista: Johdamme tiedolla, toimimme yhdessä ja luomme kilpailuetua.
”Luvuista strategiaan, strategiasta lukuihin”
Toinen strategisen talousjohtamisen ydinajatus on, että luvut ohjaavat tekemistä. Kun suunta on selkeä, tehdään toimenpiteet ja saadaan ne näkymään luvuissa mahdollisimman nopeasti.
Asiaa voi ajatella jalkapallovertauksen kautta: Pelitilanteissa on tosi kyseessä, joten niitä seuraamalla näkee, mitä pitää kehittää. Tämän pohjalta laaditaan harjoitteet ja yritetään saada niiden vaikutus näkymään pelissä mahdollisimman nopeasti. Eli pelistä harjoitteeksi, harjoitteesta peliin.
Sama logiikka pätee yrityksen strategiaan ja talouslukuihin. Tarvitaan tietoa, joka auttaa tekemään parempia päätöksiä nopeasti ja luotettavasti. Talouslukujen pohjalta tehdään strategisia muutoksia, jotka näkyvät yrityksen luvuissa, kunhan muutokset viedään onnistuneesti käytäntöön. Luvuista strategiaan, strategiasta lukuihin.
Taloushallintoa inhimillisyyttä unohtamatta
Lukujen pohjalta näemme, mikä osa-alue vaatii huomiotamme ja voimme aloittaa tarvittavat toimenpiteet muutoksen aikaansaamiseksi. Syy ongelmiin löytyy usein juurikin lukujen takaa.
Taloushallinto ei kuitenkaan ole ainoastaan numeroiden pyörittämistä. Todellisuudessa sen ytimessä ovat aina ihmiset: asiakkaat, työntekijät, omistajat. Parhaimmillaan eri sidosryhmien tarpeet tulevat huomioiduksi ja yritys tuottaa lisäarvoa kaikille.
Jos painopiste on pelkästään omistajan arvon kasvattamisessa, henkilöstö alkaa voida pahoin. Jos kaikki tehdään vain henkilöstön ehdoilla, liiketoiminta kärsii.
Inhimillisyyttä ei tule unohtaa myöskään, kun pohdimme aikamme suurtrendin eli tekoälyn hyödyntämistä. Tekoäly automatisoi yhä enemmän taloushallinnon rutiineja – ja hyvä niin. Se vapauttaa aikaa syvemmälle yhteistyölle, toimialan tuntemukselle ja strategiselle ajattelulle.
Tekoälyn vaarana on kuitenkin se, että inhimillisyys unohtuu. Siksi ihmisen vastuulla tulee olla kaikki, mikä tekee palvelustamme ainutlaatuista ja arvokasta.
Tulevaisuus on tiedossa
Yrityksen tulevaisuuden menestystä ei voi rakentaa ilman ajankohtaista ja relevanttia taloushallinnon tietoa. Tästä aloitamme myös asiakkaidemme kanssa.
Teidän ei tarvitse tietää, mitä lähdetään kehittämään, kun haluatte tuoda taloushallinnon yrityksenne kasvun ajuriksi. Riittää, että olette tunnistaneet tarpeen muutokselle. Lähtötilanteen kartoitus alkaa luvuista: kertovatko ne riittävästi ja tuottavatko ne tarvittavan tiedon päätöksenteon tueksi?
Seuraavaksi käymme läpi yrityksen keskeiset prosessit. Miten kirjanpito tuottaa tietoa johdolle? Jäävätkö luvut raportteihin vai ohjaako tieto oikeasti tekemistä? Usein jo tässä vaiheessa hahmottuu, missä kohtaa ketjua voimme toimia paremmin.
Toimivia prosesseja ei tarvitse lähteä muuttamaan. Sen sijaan voimme siirtyä suoraan arvioimaan, mitä luvut kertovat liiketoiminnan nykytilasta ja mihin suuntaan strategiatyötä kannattaisi viedä.
Koska yritykset ja toimialat ovat erilaisia, myös lähtötilanteet vaihtelevat. Siksi taloustiedon hyödyntäminen edellyttää asiakkaidemme liiketoiminnan tuntemista. Onneksi sinulla on käytössäsi kattava toimialaosaamisemme.
Lue lisää räätälöidyistä taloushallinnon toimialaratkaisuistamme
Ota yhteyttä ja katsotaan yhdessä, mistä lähdemme liikkeelle
Asiakkaanamme sinulla on käytössäsi CFO-tiimimme ilman kokoaikaisen talouspäällikön palkkaamisen kustannuksia. Tarvittaessa tukenasi ovat myös muut talous-, vero- ja HR-asiantuntijamme. Pidämme sinut ajan tasalla, olemme tavoitettavissa ja tuomme asiantuntemuksemme käyttöösi, kun sitä tarvitset.
Ota yhteyttä