Tilitoimiston ja yritysasiakkaiden välinen yhteistyö on paljon muutakin kuin lakisääteisen kirjanpidon hoitamista. Monilla tilitoimistoilla on valmiudet auttaa kirjanpidollisten asioiden lisäksi myös talousneuvonnassa, verojen optimoinnissa sekä liiketoiminnan suunnittelussa ja kehittämisessä. Nostan tässä blogissa esiin, mitä kokonaisvaltainen kumppanuussuhde tilitoimiston ja asiakasyrityksen välillä edellyttää.

Lähtökohtana kirjanpitäjän ammattitaito ja toimialatuntemus

Kirjanpitäjän on ymmärrettävä, mitä hänen asiakasyrityksensä tekee ja miten. Vain lakisääteisiä palveluita tuottava ja tilinpäätöksiin keskittyvä kirjanpitäjä ei välttämättä pysty toimimaan myös yrityksen talouden neuvonantajana. Ammatillisen osaamisen näkökulmasta pitää erottaa tunnuslukujen tuottaminen ja niiden tulkinta kahdeksi eri asiaksi. Raflaavasti voidaan sanoa, että tunnuslukuja voi tuottaa kuka tahansa, mutta kehitysehdotusten antaminen ja liiketoiminnan kommentointi edellyttävät erityisosaamista.

Yrittäjän ja kirjanpitäjän pitää ymmärtää, että he ovat samaa joukkuetta

Kirjanpitäjä nähdään ajoittain pakollisena pahana, jota saatetaan hiukan pelätäkin. Pitää toimittaa kuitit ajallaan ja jos tämä ei toteudu, saa nuhteita. Vaikka perimiltään kyse on lakisääteisestä kirjanpidosta, joka on tehtävä kunnolla, liittyy yhteistyöhön paljon muutakin.

Käytännössä yrittäjän tulisi ajatella, että kirjanpitäjä on osa hänen joukkuettaan. Samaan tapaan kuin puoliso tai liikkeenjohdon konsultti, kirjanpitäjä voi auttaa liiketoiminnan kehittämisessä. Kirjanpitäjiä ohjaa vaitiolovelvollisuus ja salassapitosopimus, jonka yrittäjä on allekirjoittanut tilitoimiston kanssa yhteistyön alkuvaiheessa. Heidän tehtävänään on auttaa ja ohjata yrittäjää vaihtoehtojen viidakossa, jotta tämä voisi menestyä ja samalla suoriutua lain vaatimista edellytyksistä.

Molemminpuolinen viestintä avainasemassa

Yrittäjän ja kirjanpitäjän on ymmärrettävä toisiaan ja sitä, mitä yhteistyöltä haetaan. Jos tapaa kirjanpitäjää kerran kuukaudessa kirjanpitoaineiston luovutuksen yhteydessä tai pahimmillaan vain jättää aineistot postiluukusta, ei yrittäjä hyödynnä kirjanpitäjän ammattitaitoa kokonaan. Yhtenäinen näkemys vaatii jatkuvaa yhteydenpitoa, jonka myötä ymmärryksen kasvaessa asioilla on mahdollisuus kehittyä. Kommunikaation ja yhteydenpidon vastuu on molemmilla, eikä sitä voi asettaa vain toisen varaan.

Yrittäjille haluan antaa seuraavan vinkin: Kerro kirjanpitäjälle omista ajatuksistasi ja toiveistasi. Kirjanpitäjä ei voi tietää tavoitteistasi, ellet kerro niistä tarkemmin. Me kaikki tilitoimistoissa työskentelevät olemme täällä Teitä yrittäjiä varten.

Arto Hiltunen

 

Blogin kirjoittaja Arto Hiltunen on Rantalaisen palvelutuotannon johtaja, jonka vastuulla on mm. tilitoimistot Hämeenlinnassa, Hyvinkäällä ja Forssassa. Artolla on pitkä työura yrityskehittämisen ja -rahoituksen tehtävissä.

Tilaa Rantalaisen uutiskirje ja pysyt ajan tasalla taloushallinnon, palkkahallinnon, verotuksen ja yhtiöoikeuden asioista. Tilaa uutiskirje tästä.