Pääomasijoittaja Intera Partners irtautuu Rantalainen Groupista ja uudeksi enemmistöomistajaksi tulee pohjoismainen pääomasijoitusyhtiö Norvestor. Rantalaisen avainhenkilöt tulevat omistamaan yhtiötä myös jatkossa. Rantalainen on Suomen suurin tilitoimisto ja työllistää 1 200 taloushallinnon ammattilaista Suomessa ja Ruotsissa. Rantalaisen palveluihin kuuluvat muun muassa taloushallinnon palvelut, palkanlaskenta-, HR- sekä muut asiantuntijapalvelut.

Intera Partners on ollut Rantalaisen omistajakumppani vuodesta 2018 lähtien. Interan omistuksen aikana Rantalainen on muun muassa yli kaksinkertaistanut liikevaihtonsa yli 100 miljoonaan euroon, panostanut merkittävästi digitalisaatioon ja laajentunut Ruotsiin.

”Rantalainen on saavuttanut viime vuosien aikana johtavan aseman kotimaisessa tilitoimistokentässä. Lisäksi yhtiö on kehittynyt vahvasti teknologiaosaamisessa, henkilöstöjohtamisessa ja asiakaslähtöisessä palvelussa. Tästä kiitos kuuluu ammattitaitoiselle henkilöstöllemme, kaikille asiakkaillemme ja Interalle. Aloitamme innolla yhteistyön uuden omistajakumppanimme Norvestorin kanssa. Omistusvaihdoksen myötä pääsemme jatkamaan panostuksia erityisesti digitalisaatioon ja kasvuun Pohjoismaissa”, toteaa Rantalaisen toimitusjohtaja Jukka Rosenberg.

”Rantalainen on ylittänyt omistuksemme alussa yhdessä asetetut tavoitteet. Haluan kiittää Rantalaisen johtoa ja henkilöstöä erinomaisesta yhteistyöstä. Olemme iloisia, että yhtiöllä on nyt hieno mahdollisuus ottaa seuraavat askeleet kansainvälistymisessä ja kasvussa Norvestor kumppaninaan”, kertoo Intera Partnersin toimitusjohtaja Juhana Kallio.

”Olemme todella innoissamme alkavasta yhteistyöstä Rantalaisen kanssa. Arvostamme yhtiön pitkää historiaa ja erittäin osaavaa organisaatiota. Viime vuosina Jukka ja hänen tiiminsä ovat rakentaneet erinomaisen pohjan vahvistaen sekä yhtiön operaatioita että markkina-asemaa, ja Rantalainen on nyt valmis seuraavaan vaiheeseen. Rantalainen ja Norvestorin pitkä kokemus kasvuhakuisten, vahvan draivin omaavien palveluyhtiöiden tukemisesta erityisesti pohjoismaisessa laajentumisessa sopivat hyvin yhteen. Suunnitelmissamme on rakentaa johtava pohjoismainen taloushallinnon palveluntarjoaja,” kertoo Norvestorin osakas Marika af Enehjelm.

Omistusvaihdoksella ei ole henkilöstövaikutuksia, ja yhteistyö asiakkaiden ja kumppanien kanssa jatkuu entisellään. Kaupan arvioidaan toteutuvan vuoden 2023 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Osapuolet ovat sopineet, että kaupan taloudellisia yksityiskohtia ei julkisteta.

 

Lisätiedot:

Jukka Rosenberg, toimitusjohtaja, Rantalainen

jukka.rosenberg@rantalainen.fi

+358 50 311 2194

 

Juhana Kallio, toimitusjohtaja, Intera Partners

juhana.kallio@interapartners.fi

+358 40 526 6629

 

Marika af Enehjelm, osakas, Norvestor

marika.af.enehjelm@norvestor.com

+358 40 553 6934

 

Rantalainen on Suomen suurin tilitoimisto, joka työllistää 1 200 talous- ja palkkahallinnon ammattilaista. Yhtiö tarjoaa paikallisesti kattavat nykyaikaiset taloushallinnon palvelut kaikenkokoisille yrityksille ja muille organisaatioille. Rantalaisen asiakkaina on noin 20 000 yritystä ja yhteisöä. Yhtiöllä on yhteensä yli 60 toimipistettä Suomessa ja Ruotsissa, ja sen liikevaihto on yli 100 miljoonaa euroa. Yhtiö on perustettu vuonna 1972. www.rantalainen.fi

Intera Partners on suomalainen pääomasijoittaja, joka keskittyy yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Intera hallinnoi kolmea aktiivista rahastoa, joiden pääomien yhteismäärä on 785 miljoonaa euroa. Rahastoissa on yhteensä 12 portfolioyhtiötä, jotka työllistävät tällä hetkellä yhteensä noin 11 000 henkilöä ja joiden yhteenlaskettu liikevaihto on arviolta 900 miljoonaa euroa. www.interapartners.fi

Norvestor on johtava pohjoismainen pääomasijoittaja, joka keskittyy pieniin ja keskisuuriin yrityksiin Pohjoismaissa. Norvestorin toimistot sijaitsevat Oslossa, Tukholmassa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Luxemburgissa. Norvestorin tiimi on työskennellyt yhdessä vuodesta 1991, mikä tekee siitä yhden kokeneimmista sijoittajista Pohjoismaissa. Norvestor on toteuttanut 82 investointia, yli 350 lisäyritysostoa ja luopunut 58 yrityksen omistuksesta (ml. 16 pörssilistautumista). Norvestor tekee sijoituksia pohjoismaisiin kasvuyrityksiin, joilla on mahdollisuus saavuttaa johtava asema joko Pohjoismaissa tai kansainvälisesti orgaanisella kasvulla, yritysostoilla tai kansainvälistymisellä. www.norvestor.com

 

Norvestor to become the new majority owner in Rantalainen Group

Private equity firm Intera Partners announces its exit from financial administration services provider Rantalainen Group as Nordic private equity firm Norvestor becomes the new majority owner in the company. Rantalainen’s key personnel will continue to have ownership in the company also. Rantalainen is Finland’s largest financial administration services provider and employs 1,200 professionals in Finland and Sweden. Rantalainen’s services comprise outsourced accounting and bookkeeping services, payroll administration and HR services as well as expert services.

Intera Partners has been a shareholder in Rantalainen since 2018. During Intera’s ownership, Rantalainen has more than doubled its revenues to more than EUR 100 million, invested significantly in digitalization and expanded its operations to Sweden.

“Over the last years, Rantalainen has achieved a leading position in financial administration services in Finland. In addition, the company has developed its technological expertise, HR management capabilities, and customer focus. These achievements have been possible thanks to our professional employees, customers, and Intera. We are excited to start cooperation with Norvestor. Through the ownership change, we will be able to continue making investments especially in digitalization and Nordic expansion,” says Jukka Rosenberg, CEO of Rantalainen.

 “Rantalainen has exceeded the goals we set together at the beginning of our ownership. I would like to thank Rantalainen’s management and personnel for their excellent cooperation. We are delighted that the company now has a great opportunity to take its next steps in internationalization and growth with Norvestor as a partner,” says Juhana Kallio, Managing Partner of Intera.

 “We are thrilled to partner up with Rantalainen. We hold in high regard the long history and highly competent organization of the company. A great base has been built over the past years, lastly by Jukka and his team, strengthening both the platform and the market position of the company. Rantalainen is now ready for its next phase, and we believe this is a good match with Norvestor’s experience in supporting business services companies with a strong drive and ambitious Nordic growth plans. We look forward to establishing a Nordic leader within financial administration services,” says Marika af Enehjelm, Partner at Norvestor.

The ownership change has no impact on Rantalainen’s personnel. Cooperation with customers and stakeholders will continue as before. The transaction is estimated to be completed during the first quarter of 2023. The parties have agreed not to disclose the financial details of the transaction.

 

For more information, please contact:

 Jukka Rosenberg , CEO, Rantalainen

jukka.rosenberg@rantalainen.fi

+358 50 311 2194

 

Juhana Kallio, Managing Partner, Intera Partners

juhana.kallio@interapartners.fi

+358 40 526 6629

 

Marika af Enehjelm , Partner, Norvestor

marika.af.enehjelm@norvestor.com

+358 40 553 6934

 

Rantalainen Group is Finland’s largest financial administration services company, employing 1,200 financial and payroll administration professionals. The group offers comprehensive and modern financial administration services to companies and other organizations of all sizes locally. Rantalainen’s customer base consists of about 20,000 companies and communities. The Group has more than 60 offices in Finland and Sweden and revenues of more than 100 million euros. The company was founded in 1972. www.rantalainen.fi  

Intera Partners is a Finnish private equity firm with a focus on growth and internationalisation. Intera manages three active funds with a total capital of EUR 785 million. The funds are invested in a total of 12 portfolio companies with approximately 11,000 employees and a combined revenues of EUR 900 million. www.interapartners.fi

Norvestor is a leading private equity firm focusing on mid-market buyouts in the Nordic region with offices in Oslo, Stockholm, Helsinki, Copenhagen and Luxembourg. The team has worked together since 1991 making it one of the most experienced private equity teams in the Nordics, having executed 82 investments with more than 350 follow-on M&A transactions, in addition to executing 58 exits including 16 IPOs. The Norvestor funds seek to invest in growth companies in the Nordic mid-market that have potential to achieve a leading Nordic or international position, typically through organic growth, acquisitions across fragmented industries and by geographic expansion. www.norvestor.com