Rantalainen Group on tehnyt historiansa suurimman yrityskaupan ostamalla Ruotsista tilitoimistokonserni Klara Consulting Holding AB:n. Tukholman pääkonttorin lisäksi viidellä paikkakunnalla Keski- ja Etelä-Ruotsissa toimivan tilitoimiston liikevaihto on 26 miljoonaa euroa ja sillä on noin 300 työntekijää. Myyjinä ovat pääomasijoitusyhtiö Ceder Capital enemmistöosuudella sekä noin 50 avainhenkilöä, jotka kaikki jatkavat vähemmistöosakkaina yhdistyvässä konsernissa. Klara Consulting jatkaa Ruotsissa omalla brändillään.

”Tämä on tärkeä askel rakennettaessa Rantalaisesta Pohjoismaiden johtavaa tilitoimistoyritystä ja konsolidaattoria toimialallaan. Klara Consulting on erinomainen ankkuriyhtiö yrityskauppavetoiseen kasvuun Ruotsissa”, sanoo Rantalaisen hallituksen puheenjohtaja ja enemmistöomistaja Norvestorin osakas Marika af Enehjelm.

Klara Consulting on suurimpien talous- ja palkkahallintopalvelujen tarjoajienjoukossa Ruotsissa, jossa Rantalaisella on jo ennestään kaksi pienempää tilitoimistoa. Yhteensä lähes 35 miljoonan euron liikevaihdolla Rantalainen sijoittuu näin ollen alan suurimpien toimijoiden joukkoon Ruotsissa, jossa taloushallintoala on liikevaihdoltaan tuplasti suurempi, mutta rakenteeltaan pirstaleisempi kuin Suomessa.

”Olemme molemmat kasvuhakuisia pohjoismaisia toimijoita, joilla liiketoiminnan keskiössä ovat asiakaslähtöiset palvelut ja osaavat ihmiset. Siinä on riittävästi syitä yhdistää voimamme sen sijaan, että kilpailisimme keskenämme samoilla markkinoilla”, sanoo Klara Consultingin toimitusjohtaja Magnus Ramfelt.

Ruotsissa noin puolet taloushallintoalasta on keskittynyt Suur-Tukholman alueelle, mutta hänen mukaansa tavoitteena on kasvaa laajemminkin Ruotsissa, kuten Rantalainen on tehnyt Suomessa.

Marika af Enehjelmin mukaan Rantalaisen hyvää yrityskauppa- ja integraatiomallia on tarkoitus viedä muihinkin Pohjoismaihin ja Norvestorin omistuksessa siihen on myös aiempaa kattavammat resurssit. Muun muassa yrityskauppakohteiden löytämisessä apuna ovat Norvestorin tiimin jäsenet kaikissa Pohjoismaissa.

Rantalainen Groupin toimitusjohtaja Jukka Rosenberg sanoo, että suomalaisilla on myös sellaista kokemusta muutoksen johtamisesta digitalisaatiossa, jota voidaan käyttää ruotsalaisten tilitoimistojen digitalisoinnissa.

”Klara Consulting on hieno yhtiö, jossa kasvu on ollut vahvaa myös orgaanisesti. Tavoitteenamme on pystyä tulevaisuudessa tarjoamaan asiakkaillemme yhdeltä luukulta kaikki heidän tarvitsemansa talous- ja palkkahallinnon palvelut Pohjoismaissa. Henkilöstölle pohjoismainen laajentuminen tarjoaa puolestaan kiinnostavia uramahdollisuuksia kansainvälisessä ympäristössä”, hän tähdentää.

 

Lisätietoja:

Jukka Rosenberg, toimitusjohtaja, Rantalainen Group, puh. 050 311 2194 ja jukka.rosenberg@rantalainen.fi

Marika af Enehjelm, osakas, Norvestor, puh. 040 553 6934 ja marika.af.enehjelm@norvestor.com

Magnus Ramfelt, toimitusjohtaja, Klara Consulting, puh. +46 70579 7024 ja magnus.ramfelt@klaraconsulting.se

 

Rantalainen on Suomen suurin tilitoimisto, joka työllistää 1 400 talous- ja palkkahallinnon ammattilaista. Yhtiö tarjoaa paikallisesti kattavat nykyaikaiset taloushallinnon palvelut kaikenkokoisille yrityksille ja muille organisaatioille. Rantalaisen asiakkaina on noin 23 000 yritystä ja yhteisöä. Yhtiöllä on yhteensä yli 60 toimipistettä Suomessa ja Ruotsissa, ja sen liikevaihto on yli 115 miljoonaa euroa. Yhtiö on perustettu vuonna 1972. Konsernin emoyhtiö on Rantalainen Group, jonka omistavat pohjoismaisen pääomasijoitusyhtiö Norvestorin hallinnoimat rahastot, konsernin johto, Ceder Capital ja muut avainhenkilöt. Lue lisää rantalainen.fi 

Klara Consulting kuuluu Ruotsin suurimpiin ulkoistetun taloushallinnon toimijoihin. Konserni on perustettu vuonna 2021, mutta sen juuret ulottuvat vuoteen 1997. Yritys palvelee kaikenkokoisia yrityksiä Tukholmassa ja viidellä muulla paikkakunnalla Keski- ja Etelä-Ruotsissa sekä digitaalisesti. Klara Consulting on ylpeä työntekijävetoisesta yrityskulttuuristaan. Sen tavoitteena on kolmensadan työntekijänsä ja 1 700 asiakkaansa voimin houkutella, kehittää ja pitää lahjakkuudet toimialalla ja tarjota heidän avullaan asiakkaille alan parasta palvelua. Lue lisää klaraconsulting.se

Norvestor on johtava pohjoismainen pääomasijoittaja, joka keskittyy pieniin ja keskisuuriin yrityksiin Pohjoismaissa. Se tekee sijoituksia kasvuyrityksiin, joilla on mahdollisuus saavuttaa johtava asema Pohjoismaissa tai kansainvälisesti joko orgaanisella kasvulla, yritysostoilla tai kansainvälistymisellä. Norvestorin toimistot sijaitsevat Oslossa, Tukholmassa, Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Luxemburgissa. Norvestorin tiimi on työskennellyt yhdessä̈ vuodesta 1991, mikä tekee siitä yhden kokeneimmista sijoittajista Pohjoismaissa. Se on toteuttanut 84 investointia, yli 400 lisäyritysostoa ja irtautunut 59 yrityksen omistuksesta mukaan lukien 16 pörssilistautumista. Lue lisää norvestor.com

 

 

RANTALAINEN GROUP ACCELERATES ITS NORDIC EXPANSION BY JOINING FORCES WITH KLARA CONSULTING IN SWEDEN

 

Rantalainen Group has made its largest acquisition to date by acquiring Klara Consulting Holding AB, one of the leading accounting, payroll and HR services providers in Sweden. Klara Consulting has its headquarters in Stockholm with presence also in five other locations in Central and Southern Sweden, a turnover of 26 million euros and 300 employees. The sellers include private equity firm Ceder Capital with majority share and fifty key employees, all of whom will continue as minority shareholders in the combined Group. Klara Consulting will continue its operations in Sweden under its own brand.

“This is an important step in our strategy to build Rantalainen into a leading Nordic outsourced accounting and payroll services provider, and a market consolidator. Klara Consulting is an excellent platform for M&A driven growth in Sweden”, says Marika af Enehjelm, Chairman of the Board of Rantalainen and partner at Norvestor Advisory.

Klara Consulting is among the largest accounting and payroll services providers in Sweden, where Rantalainen already precedingly owns two smaller businesses. With the aggregate revenues of almost 35 million euros from the three, Rantalainen will now rank among the largest players in Sweden, where the market for financial administration services is twofold in size compared to Finland, however simultaneously more fragmented in terms of competition.

“We are both growth-oriented Nordic companies. For both companies, the focus is in customer centric services and experienced people. This already gives enough reasons to combine our strengths instead of competing with each other in the same market”, says Magnus Ramfelt, the CEO of Klara Consulting.

In Sweden, the financial management services industry is concentrated around the Stockholm metropolitan area, but Ramfelt states that the ambition will be to grow across the country, as Rantalainen has done in Finland.

According to Marika af Enehjelm, the aim is to leverage the successful acquisition and integration model established in Rantalainen across the other Nordic countries. With Norvestor as the majority owner, the resources for growth have been increased and the pan-Nordic Norvestor team supports the management in finding potential acquisition targets.

The CEO of Rantalainen, Jukka Rosenberg, considers that the Finnish team of Rantalainen also has such know-how and leadership experience that can be utilized for the digitalization of the Swedish operators.

“Klara Consulting is a great company that has demonstrated also strong organic growth. Our target is to offer our clients seamless and comprehensive services for outsourced accounting and payroll services across the Nordics. For our employees and management, expanding will offer interesting career prospects in an international work environment.”

 

For further information and inquiries:

Jukka Rosenberg, CEO, Rantalainen Group, phone +358 50 311 2194, and email jukka.rosenberg@rantalainen.fi

Marika af Enehjelm, Partner, Norvestor, phone +358 40 553 6934, and email marika.af.enehjelm@norvestor.com

Magnus Ramfelt, CEO, Klara Consulting, phone +46 70579 7024, and email magnus.ramfelt@klaraconsulting.se

 

Rantalainen is a leading provider of outsourced accounting and payroll services in Finland, employing 1400 finance and payroll administration professionals. The company offers comprehensive and modern financial administration services locally to companies and other organizations of all sizes, and Rantalainen’s customer base consists of approximately 23 000 companies and organizations. Rantalainen was founded in 1972, and currently has over sixty offices in Finland and Sweden with aggregated revenues of over 115 million euros. Rantalainen Group is owned by the Nordic private equity company Norvestor, the group management, Ceder Capital and key employees. For more information, please visit rantalainen.fi

Klara Consulting is one of Sweden’s largest providers of outsourced financial management services. The group was founded in 2021, with its roots going back to 1997. Klara Consulting serves customer companies of all sizes in Stockholm and five other locations in central and southern Sweden, as well as digitally, and it is proud of its employee-driven company culture. The group currently has 300 employees and 1700 customers, and the goal of Klara Consulting is to attract, develop, and attain talent in the industry offer the customers the best service in the industry. For more information, please visit klaraconsulting.se

Norvestor is a leading private equity company focusing on mid-market buyouts in the Nordic region with offices in Oslo, Stockholm, Helsinki, Copenhagen and Luxembourg. The team has worked together since 1991, making it one of the most experienced private equity teams in the Nordics, having executed 84 investments with over 400 add-on acquisitions, in addition to executing 59 exits, including 16 IPOs. The Fund seeks to invest in growth companies in the Nordic mid-market that have the potential to achieve a leading Nordic or international position, typically through organic growth, acquisitions across fragmented industries or by geographic expansion. For more information, please visit www.norvestor.com