Rantalaisen tavoitteena on olla Suomen paras taloushallintoalan työpaikka. Siitä syystä Rantalaisella panostetaankin henkilöstön hyvinvointiin paitsi jokapäiväisillä teoilla ja kattavilla henkilöstöeduilla niin myös jokavuotisella omalla hyvinvointiviikolla, jota vietetään marraskuussa.

Hyvinvointiviikkoa vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2015 Rantalaisen pääkaupunkiseudun alueen toimistoilla ja vuodesta 2021 tapahtuma on levinnyt koko konsernin laajuiseksi.

“Hyvinvoinnin teemaviikon konsepti on pääpiirteissään ollut alusta alkaen sama, eli organisoimme yhteistyökumppaneidemme kanssa henkilöstölle hyvinvointiin liittyviä tietoiskuja, tarjoamme toimistoilla terveellistä aamupalaa ja järjestämme erilaisia kampanjoita, etuja ja kisoja hyvinvoinnin edistämiseksi. Marraskuu valikoitui ajankohdaksi, sillä pimeään syksyyn kaivataan aina hiukan piristystä. Hyvinvointiviikko on ollut todella suosittu henkilöstön keskuudessa,” kertoo Rantalaisen HR-päällikkö Anna Permana.

Muita tapoja, joilla Rantalainen panostaa henkilöstön hyvinvointiin on kattavat henkilöstöedut, joihin kuuluu mm. mielenterveyden tukipalvelut Terapiatalo Nosteen kautta, Cuckoo-taukojumppa ja liukuva työaika.

Vuoden 2023 Hyvinvointiviikko

Vuonna 2023 Rantalaisen Hyvinvointiviikon teemana oli ravitsemus. Viikkoon sisältyi neljä suomenkielistä ja kaksi ruotsinkielistä ravitsemukseen liittyvää luentoa alan ammattilaisilta. Lisäksi useimmilla toimistoilla tarjoiltiin terveellistä aamupalaa ja toimistot saivat toteuttaa myös muita hyvinvointia tukevia aktiviteetteja kuten kävelypalavereita ja yhteisiä taukojumppia.

Rantalaisen pitkäaikaiset yhteistyökumppanit Cuckoo, Terveystalo ja Suomen Olympiakomitea olivat tänäkin vuonna mukana toteuttamassa Hyvinvointiviikkoa.