Toni Takala

Ideoista käytäntöön

Matka tietokoneharrastelijasta IT-päälliköksi

Rantalaisen IT-päällikkö Toni Takala on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt luoda jo hienon uran Rantalaisella. Tarina alkoi vuonna 2012 kun Toni haki opintojen ohessa töihin Rantalaiselle Lahden toimistolle, joka siihen aikaan toimi nimellä Lahden tilikeskus. Hän suoritti taloushallinnon tradenomin opinnot työskennellen Rantalaisella osa-aikaisesti ja valmistumisen jälkeen hänet palkattiin vakituiseksi työntekijäksi.

Pian valmistumisen jälkeen Tonin vastuualueet kasvoivat ja nykyään hänen työkuvansa on vastata koko yhtiön sisäisestä IT-ympäristöstä ja sen kehittämisestä. Hänen vastuullaan on huolehtia, että työasemat, verkot, yhteydet, Rantalaisen omat tuotanto-ohjelmistot ja muut laitteet toimivat.  Tämän lisäksi kehitystyö ja toimintatapojen parantaminen ovat vahvasti läsnä Tonin työskentelyssä.

“Työtäni ei ole vain varmistaa, että kaikki ohjelmat ja laitteet pelittävät. Ennen kaikkea on mietittävä, miten asiat voidaan tehdä vielä paremmin. Työnkuvani yksi tavoitteista on tehostaa prosesseja IT:n avulla, jolloin pystytään tekemään työt entistä tehokkaammin.”

Sattumalta Toni ei ole IT-alalle päätynyt, vaan hän on ollut pienestä pitäen kiinnostunut tietotekniikasta. Tonin ensikosketus tietokoneeseen tuli jo nuorena, kun hänen 8 vuotta vanhempi isoveljensä sai ensimmäisen tietokoneen. Ala-asteen kuudennella luokalla Toni rakensi luokalleen omat nettisivut, jonne tallennettiin kokeiden arvosanoja ja pystyttiin chattailemaan sekä pelaamaan pelejä.

“Pienestä pitäen on jo tullut kehiteltyä kaikenlaista tietokoneisiin liittyvää. Myös nykyisessä työssäni parasta on työn laajuus ja monipuolisuus. Kirkkaimpia hetkiä ovat ne, kun saadaan jotain toimimaan tai kehitetään jotain uutta. Siinä näkyy se oman työn kädenjälki.”

Ison talon rajattomat mahdollisuudet

Tonin urakehitys on ollut huikea ja hän painottaakin, että Rantalaisella on paljon mahdollisuuksia riippumatta siitä, missä vaiheessa oma ura on. Jos on kokeneempi tekijä alalla, niin varmasti pääsee kehittämään omaa osaamistaan. Uran alkuvaiheessa oleville Toni neuvoo, että hyvällä asenteella saa vastuullisia tehtäviä ja pääsee sitä kautta sisälle taloon. Isossa talossa myös etenemis-, sekä oman työn vaikuttamismahdollisuudet ovat hyvät.

“Kaikkien pitäisi muistaa pitää yllä halua oppia uutta. Ei saa juuttua paikalleen, oli työnkuva mikä tahansa. Koko ajan pitäisi yrittää mennä eteenpäin ja sitä kautta sitten muokata omia tehtäviä sellaisiksi, että ne ovat mieluisia.”

Luonteeltaan Toni määrittelee itsensä aktiiviseksi ja avuliaaksi. Hän opastaa ja ohjeistaa mielellään sekä vie asioita eteenpäin. Omassa tiimissään esimiehenä Toni on myös vaativa ja hän painottaakin, että koko ajan pitää asioita tapahtua eikä voi jäädä paikalleen ihmettelemään. IT-asiat kehittyvät jatkuvasti, mikä lisää myös omaa halua kehittyä uralla eteenpäin. Tulevaisuudessa Toni haluaa toimia johtotehtävissä, jossa hän pääsisi viemään asioita eteenpäin sekä tekemään fiksuja päätöksiä.

“Työelämässä niin kuin muissakin elämän osa-alueilla toimii hyvin ajatus ”no pain, no gain”. Täytyy jaksaa tehdä duunia, niin tulee tuloksia.”

 

Lue myös muiden Rantalaisten uratarinoita

Hae töihin tai harjoitteluun!

Tule osaksi Suomen parasta taloushallinnon työpaikkaa! Tarjoamme monipuolisia mahdollisuuksia palkka- ja taloushallinnon ja muiden asiantuntijapalveluiden parissa.

Lue lisää

 

Tutustu RAN Trainee -ohjelmaan
Tarjoamme vuosittain kymmenille opiskelijoille ja vastavalmistuneille mahdollisuuden kehittyä taloushallintoalan huippuammattilaiseksi.

Lue lisää