Julia Tasanko

Kuka?

Julia Tasanko työskentelee palkkahallinnon asiantuntijana Vaasan toimistolla. Julia on  työskennellyt yrityksessä  vuodesta 2017.

3 parasta asiaa työssä:

  • Työkaverit
  • Työn itsenäisyys ja monipuolisuus
  • Jatkuvat oppimis- ja kehittymismahdollisuudet

Parasta Rantalaisella:

Työntekijää kuunnellaan ja hänelle annetaan mahdollisuus kehittyä itse haluamaansa suuntaan.

Kiinnostus taloushallintoalaan syttyi opintojen alkuvaiheessa

Rantalaisella palkkahallinnon asiantuntijana työskentelevä Julia Tasanko on opiskellut Vaasassa tradenomiksi ja kiinnostus taloushallintoalaan ja tilitoimistoalaan syttyi jo opintojen alussa.

”Opintojeni aikana tuli aika nopeasti selväksi, että pidän taloushallintoalasta ja tiesin, että haluan suuntautua siihen. Sitä kautta heräsi luonnollisesti kiinnostus tilitoimistoalaa kohtaan. Koulussa kävi useita tilitoimistoja pitämässä yritysesittelyjä ja Vaasan toimiston liiketoimintajohtaja Niina Asujamaa teki minuun vaikutuksen ja sai minut hakemaan tänne töihin.”

”Suoritin alun perin tradenomiopintojeni työharjoittelut täällä ja pian harjoittelun jälkeen sain vakituisen paikan. Olen työskennellyt vakituisessa työsuhteessa vuodesta 2017 alkaen.”

Julia on osa Rantalaisen palkanlaskentatiimiä ja Vaasan toimiston tiimiä. Yhdeksi parhaista puolista työssä Julia listaa työkaverit.

”Vaasan toimistolla on todella hyvä tiimihenki. Vietämme aikaa yhdessä koko porukalla sekä töissä että vapaa-ajalla. Toimistolla kaikki ovat samassa tilassa eikä esimerkiksi palkanlaskijoiden ja kirjanpitäjien tiimejä ole eroteltu. Työajan ulkopuolella käymme toisinaan esimerkiksi keilaamassa ja after workeilla.”

Työn monipuolisuus yllätti positiivisesti

Vaikka tilitoimistoala kiinnosti ja tuntui omalta jutulta, alaan liittyi hieman ennakkoluuloja, jotka kuitenkin kumoutuivat hyvin nopeasti.

”Alassa eniten yllätti sen monipuolisuus. Ennakko-oletukseni oli, että täällä istutaan yksin ja puurretaan joka päivä klo 8–16. Mutta todellisuus on aivan eri: jokainen työpäivä on erilainen ja tämä työ ei todellakaan ole tylsää!”

Vaikka palkkahallinnon asiantuntijan työtä tehdään pääasiassa itsenäisesti, työkavereilta saa aina apua ja tukea.

”Palkkahallinnon asiantuntijan työ on hyvin itsenäistä ja Rantalaisella palkanlaskentatiimimme työskentelee ympäri Suomea. Ongelmatilanteissa saa tietysti aina apua muilta tiimin jäseniltä esimerkiksi Teamsin välityksellä. Kaikille palkanlaskijoille on myös mm. viikoittainen yhteinen aamukahvitilaisuus, jossa on mahdollista jutella vapaasti kaikesta mahdollisesta.”

Palkkahallinnon asiantuntijana pääsee hyödyntämään osaamistaan monipuolisesti auttaakseen asiakkaitaan.

”Tuen asiakkaiden liiketoimintaa omalla asiantuntemuksella ja kokemuksella. Usein asiakkaat kysyvät miten jonkun tietyn asian kanssa tavataan toimia, heidän miettiessään ratkaisua johonkin tilanteeseen ja siinä pääsen hyödyntämään osaamistani ja kokemustani. Parasta asiakastyössä on se, kun pystyy auttamaan asiakasta jossain tämän ongelmassa ja olemaan tukena.”

Uuteen rooliin oppi työn ohessa

Rantalaisella on paljon sisäisiä urapolkuja, joita myös Julia on päässyt hyödyntämään uransa aikana.

”Alun perin tulin talouspuolelle ja työskentelin ostoreskontrassa. Työskenneltyäni siellä noin vuoden esihenkilöni kysyi, olisinko kiinnostunut palkanlaskennasta. Pohdittuani haluanko olla palkkahallinnon vai taloushallinnon asiantuntija päädyin siihen, että kokeilen palkkahallinnon asiantuntijan tietä. Sillä tiellä olen edelleen ja tuntuu, että tämä on itselleni se sopivampi vaihtoehto.”

Rantalaisella kannustetaan myös oman osaamisen kehittämiseen ja kouluttautumiseen. Vaikka Julialla ei aloittaessaan palkanlaskennan tehtävissä ollut vielä kokemusta, työn kautta hän oppi uuteen tehtävään nopeasti.

”Siirtyessäni palkanlaskentapuolelle minulla ei ollut palkkahallinnon asiantuntijan työtehtävistä vielä mitään kokemusta. Onneksi tässä työssä ja tässä työpaikassa on päässyt oppimaan todella paljon. Sain hyvän perehdytyksen alussa ja paljon tukea tiimiläisiltäni. Lisäksi olen käynyt töiden ohella Palkanlaskennan perusteet -kurssin, katsonut koulutusvideoita työnantajan tarjoamasta Eduhouse-palvelusta ja opiskellut paljon itse Palkanlaskijan oppaan avulla. On mahtavaa huomata nyt, miten paljon on vuosien varrella oppinut ja kehittynyt. Tämä työ on hyvin antoisaa ja antaa ja siinä näkee oman kehityksensä selvästi.”

Osaamista on saanut kehittää omien kiinnostusten mukaan

Rantalainen tarjoaa monipuolisia ura- ja kehittymismahdollisuuksia ja Julia onkin päässyt kehittämään osaamistaan haluamaansa suuntaan.

”Työnkuvani on muuttunut paljon vuosien saatossa. Teen edelleen palkkahallinnon asiantuntijan töitä, mutta olen myös Lemonsoft-sovelluksen tuen pääkäyttäjä palkanlaskijoille. Asiakastyötä teen tällä hetkellä noin puolet ajasta. Rantalaisella arvostan erityisesti sitä, että täällä on kuunneltu mitä minä haluan ja tarjottu mahdollisuuksia kiinnostusteni perusteella. Olen päässyt kehittämään osaamistani haluamaani suuntaan.”

Tulevaisuudessa Julia haluaisi kehittää osaamistaan kouluttajana ja suorittaa palkkahallinnon asiantuntijan PHT-tutkinnon.

”Teen nykyään paljon perehdytystyötä ja koulutan yhtä käyttämäämme ohjelmaa, joten haluaisin kehittyä kouluttajana. Haluaisin myös suorittaa PHT:n joskus tulevaisuudessa.”

 

Lue myös muiden Rantalaisten uratarinoita