Taloudellisesti vaikeina aikoina on tärkeää, että tulo- ja menovirtoja voi seurata reaaliaikaisesti. Reaaliaikainen taloustieto auttaa myös urheilujärjestöjä suunnittelemaan tulevaisuutta. Suomen Olympiakomitean yhteistyö tilipalvelu Rantalaisen kanssa on kestänyt jo 10 vuotta. Valtakunnallinen yhteistyö tarjoaa urheilujärjestöille digitaalisia työkaluja, jotka vapauttavat resursseja olennaiseen: ihmisten liikuttamiseen.

Urheiluseurat ovat suomalaisen liikunnan sykkivä sydän ja Suomen suurin kansanliike. Suomessa on n. 10 000 urheiluseuraa, joiden toimintaan osallistuu 1,2 miljoonaa suomalaista. Jotta seurat pysyvät elinvoimaisina, tarvitaan resurssien lisäksi hyvää taloushallintoa.

– Monessa urheiluseurassa kirjanpito pyörii edelleen mappien, kuittien ja manuaalisen kirjanpidon varassa. Ensimmäinen askel seuran taloudenhoidon helpottamiseen on taloushallinnon sähköistäminen. Toinen tärkeä vaihe on yhden tilin malli. Siinä jokaisella seuran joukkueella on oma kustannuspaikkansa, jolloin laskut on helppo kohdentaa oikein. Digitalisointi ja automaatio säästävät rahastonhoitajien työtä, jota usein tehdään vapaaehtoisvoimin. Automaatio parantaa myös järjestötalouden läpinäkyvyyttä ja pienentää virheiden riskiä, kertoo Rantalaisen markkinointipäällikkö Sami Kelkka.

Tulevaisuus on tiedossa

Perinteinen taloushallinto tarkastelee mennyttä aikaa ja sen tuloja ja menoja. Kelkan näkemyksen mukaan uusi aika vaatii koko toimialaa katsomaan entistä enemmän tulevaisuuteen.

– Kuten eräs asiakkaamme tilannetta kuvaili, taustapeili pienenee ja tuulilasi laajenee. Mutta vaikka reaaliaikainen data ja robotiikka muuttavat taloushallinnon työtapoja, meille keskiössä on aina vuorovaikutus asiakkaan kanssa. On hyvä johtaa tiedolla, mutta päätöksiä tekevät ihmiset. Siinä me voimme auttaa. Aktiivisessa vuoropuhelussa tunnemme asiakkaan toiveet ja suunnitelmat. Jalostamalla taloustietoa voimme välttää yllätyksiä ja suunnitella yhdessä mahdollisimman ennustettavaa ja menestyvää liiketoimintaa, Kelkka avaa Rantalaisen uudistettua brändistrategiaa.

Olympiakomitealle on tärkeää, että suomalaiset urheiluseurat ja lajiliitot menestyvät paitsi urheilussa, myös taloudellisesti.

– Olympiakomitean tehtävä on helpottaa ja tukea urheiluseurojen tekemää tärkeää ruohonjuuritason työtä. Se tarkoittaa, että luomme toimivia digitaalisia palveluita hallinnon pyörittämiseen. Toisaalta tuemme tiedolla johtamista faktatietoon perustuen. Taloushallinto tuottaa paljon dataa, jota pitää osata analysoida ja hyödyntää päätöksenteossa. Taloushallinnon rooli siirtyy yhä enemmän tulevaisuuden ennustamiseen, jota voidaan tukea esim. controller-asiantuntemusta vahvistamalla. Tässä työssä Rantalaisen luotettavuus, laatu ja pitkä kokemus urheiluseurojen taloushallinnosta antavat hyvät eväät yhteistyön laajentamiseen koko Suomen alueelle, kertoo Olympiakomitean johtaja Arto Kuusisto.

 

Lisätietoja

Tilipalvelu Rantalainen Oy, markkinointipäällikkö Sami Kelkka, puh. 040 7078995
Suomen Olympiakomitea, liiketoimintajohtaja Mikko Selin, puh. 050 5967086

Rantalainen on kotimainen taloushallinnon palveluja tarjoava asiantuntijaorganisaatio. Yritys tarjoaa taloushallinnon palveluja yli 850 koulutetun ammattilaisen voimin yli 40 paikkakunnalla ympäri Suomen. Rantalaisella on vahva kokemus urheiluseurojen taloushallinnosta. rantalainen.fi

Suomen Olympiakomitea on suomalaisten urheilun lajiliittojen kattojärjestö, jonka tarkoituksena on edistää liikuntaa, urheilua ja kansalaistoimintaa sekä vastata huippu-urheilun valtakunnallisesta johtamisesta ja kehittämisestä. Olympiakomitea valitsee myös Suomea edustavan joukkueen olympialaisiin sekä vastaa joukkueen toiminnasta olympialaisissa. olympiakomitea.fi