Eduskunta hyväksyi 10.12.2019 lakiehdotuksen korotetuista poistoista. Lakimuutoksen tavoitteena on parantaa yritysten toimintaedellytyksiä ja lisätä yksityisiä investointeja ja sitä kautta tukea talouskasvua ja työllisyyttä.

Laki mahdollistaa elinkeinotoimintaa tai maataloutta harjoittavalle verovelvolliselle kaksinkertaisen poiston kalenterivuosien 2020-2023 aikana. Eli laissa tarkoitettujen koneiden, kaluston ja laitteiden vuotuinen enimmäispoisto olisi siten 25 prosentin sijasta 50 prosenttia ja säännös koskee kaikkea uutta irtainta käyttöomaisuutta, joka on hankittu ja otettukäyttöön lain voimassaoloaikana.

Mahdollisuus hyödyntää korotettuja poistoja koskee yhteisömuotoisen verovelvollisten lisäksi myös yhtymiä, kuten avoimia yhtiöitä ja kommandiittiyhtiöitä ja elinkeinonharjoittajia sekä maatalouden harjoittajia.

Verohuojennuksella on merkitystä yrityksien investointien suunnitteluun ja budjetointiin. Edellytyksenä korotettujen poistojen vähentämiselle elinkeinotulon verotuksessa on, että:

  • yritys esittää verotuksen toimittamista varten luotettavan selvityksen omaisuuden käyttöön ottamisen ajankohdasta,
  • hankintamenosta tehtävä poisto on vähennetty kuluna myös kirjanpidossa ja, että
  • hankintamenot on kirjanpidossa eritelty siten, että ne ovat helposti erotettavissa muista menoista.

Uutisen pääset myös lukemaan eduskunnan sivuilta.

 

Uutisen kirjoittaja on veroasiantuntija Hannu Heinonsalmi. Veroasioissa voit kääntyä Rantalaisen veroasiantuntijoiden puoleen.

Tilaa Rantalaisen uutiskirje ja pysyt ajan tasalla taloushallinnon, palkkahallinnon, verotuksen ja yhtiöoikeuden asioista. Tilaa uutiskirje tästä.