Minna Vallenius

Työssä kehittyminen edellyttää riskinottoa

Yo-merkonomiksi vuonna 1992 valmistunut Minna Vallenius työskenteli opintojensa jälkeen pankissa lähinnä asiakaspalvelun tehtävissä. Palvelutiskityön lisäksi hän teki paljon back-office -työtä hoitaen myös yksityisten henkilöiden maksupalvelua. Palkanlaskentakokemusta hänelle kertyi yli viisi vuotta ennen Rantalaisen palkanlaskijaksi tuloa syyskuussa 2006. Töiden ohella hän on suorittanut PHT-tutkinnon vuonna 2010.

Minnan vapaa-aika kuluu lähinnä poikien kuljettamiseen jääkiekko- ja salibandytreeneihin ja peleihin. Jäljelle jäävän ajan hän käyttää mökillä rentoutuen tai kävelylenkeillä.

Palkanlaskija Minnan mielestä suurin hänen kohdalleen osunut työmuutos oli hyppäys yhden yrityksen palkanlaskennasta monen asiakkaan samanaikaiseen palkanlaskentaan sekä tutustuminen useampaan työehtosopimukseen. Hän kuitenkin sopeutui työhön hyvin ja laskee nyt yhden noin 100 hengen ja usean pienemmän asiakasyrityksen palkkoja. Minnan asiakaskuntaan kuuluu monen eri alan yrityksiä, mutta eniten kokemusta on palkanlaskijalle kertynyt hoitoalan palkoista.

“Pidän siitä mitä teen, koska työpäivät ovat aina erilaisia. Välillä tulee vastaan hyvinkin haastavia tapauksia, joskus taas on hyvin rauhallista ja työnteko tasaista.”

Ei vain ääniä puhelimen toisessa päässä

 “Asiakasyrityksien yhteyshenkilöt ovat usein vain ääniä puhelimen toisessa päässä. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus käydä enemmän asiakkaideni luona tutustumassa heidän toimintaansa. Asiakkaisiin tutustuminen vaatii aikaa, mutta on sen arvoista.”

Minna tähtää työssään ennen kaikkea virheettömyyteen, ystävällisyyteen ja siihen, että työt tulevat aina tehdyiksi ajoissa. Asiakasta ja hänen toiveitaan kuunnellaan. Luottamus on tärkeää asiakkaan ja palkanlaskijan välillä.

Palkkatiimissämme työskentelee tällä hetkellä kuusi henkilöä. Keskustelemme vaikeista tilanteista tiimin kesken ja tarvittaessa otamme yhteyttä erikoisasiantuntijoihin asian ratkaisemiseksi.”

Lue myös muiden Rantalaisten uratarinoita

 

Hae töihin tai harjoitteluun!

Tule osaksi Suomen parasta taloushallinnon työpaikkaa! Tarjoamme monipuolisia mahdollisuuksia palkka- ja taloushallinnon ja muiden asiantuntijapalveluiden parissa.

Lue lisää

 

Jätä avoin hakemus
Mikäli et löydä hakemaasi tehtävää avoimista työpaikoista, kerro meille itsestäsi enemmän avoimella hakemuksella. Olemme kaikkiin hakijoihin yhteydessä joko puhelimitse tai sähköpostilla.

Jätä avoin hakemus