Aivot siirtyvät virransäästötilaan heti lounaan jälkeen. Keskittyminen alkaa herpaantua ja päivän päätteeksi väsyttää niin, että tekisi mieli jäädä vain sohvalle makaamaan. Kuulostaako tutulta? Ylivoimainen ase tällaista energiatasojen hiipumista vastaan on mikrotauot. Tämä supervoima on valjastettu myös Rantalaisen työntekijöiden käyttöön. Rantalaisella on kannustettu liikuntaan ja aktiivisten taukojen pitämiseen työpäivän aikana pelillisen hyvinvointisovellus Cuckoon avulla koko organisaatiossa vuodesta 2021 lähtien.

Cuckoon aktiivinen käyttö tutkitusti auttaa muuttamaan käytöstä ja tekemään aktiivisista mikrotauoista työpäivän aikana hyvinvointia lisäävän rutiinin. Tässä vieraskynäblogissa Cuckoon hyvinvointiasiantuntija Anni Havas kertoo tarkemmin, mitä mikrotauot oikeastaan ovat ja miksi niitä kannattaa pitää säännöllisesti.

Mikä ihmeen mikrotauko?

Mikrotauko on 1-5 minuutin mittainen tauko työpäivässäsi. Mikrotauko ei vie aikaasi sen enempää. Mikrotaukoja ei merkata kalenteriin, eivätkä ne kuulu osaksi lakisääteisiä lounas- ja kahvitaukoja. Ajan ja paikan voit päättää itse. Keskeisintä mikrotauoissa on aktiivinen liike ja ajatuksien kääntäminen hetkeksi pois työstä. Mikrotauko voi olla esimerkiksi taukojumppa, kävely kopiokoneelle, roskien vieminen, varpaille nousu kahvinkeiton ajan tai vaikka tanssiminen lempibiisisi soidessa. Ihan vaikka vain kahdenkymmen askeleen vessareissu auttaa jo samaan lihakset hereille ja perusaineenvaihdunnan käyntiin.

 

Päivä ilman taukoja on kuin päivä ilman ruokaa

Mikrotaukojen salaisuus on säännöllisyys. Kun lyhyitä muutaman minuutin taukoja pitää säännöllisesti, energiatasot pysyvät tasaisen korkealla. Tauotonta päivää voidaan verrata päivään ilman ruokaa. Pysymme kyllä hengissä kahdeksan tuntia ilman ruokaa, mutta olotila on syömättömän päivän jälkeen kärttyinen ja väsynyt. Samoin voimme tehdä kahdeksan tuntia töitä ilman taukoja, mutta silloinkin energiatasot laskevat ja työkyky ja työssä jaksaminen kärsii. Vatsa täynnä (ja säännölliset tauot pidettynä) jaksamme keskittyä, vireystila pysyy yllä, olemme paremmalla tuulella ja vastoinkäymisistäkin selviämme paremmin.

 

Sillä on väliä, miten taukosi käytät

Ei suinkaan ole yhdentekevää, miten mikrotauot käyttää. Esimerkiksi somesta, uutisista ja viesteistä aivot saavat koko ajan lisää ärsykettä eikä tauolla ole toivottau vaikutusta. Katseen siirtäminen pois ruudusta ja pepun nostaminen ylös penkistä ohjaavat jo hyvin kohti palauttavaa mikrotaukoa. Taukojen määrällä – ja laadulla – on suora vaikutus palautumiseen ja sitä kautta illan jaksamiseen ja unen laatuun. Vähäinen palautuminen voi olla taustavaikuttajana myös työuupumus-tapauksissa. Kun päivän aikana tekee mikrotaukoja, keho pääsee palautumaan eivätkä työpäivät tunnu yhtä kuormittavilta ja työhyvinvointi kasvaa.

 

Mikrotauot piristävät ja parantavat työkykyä

Erityisesti etätyön ja hybridityön lisäännyttyä viime vuosina monista saattaa tuntua, että palaveriputkista on tullut arkipäivää. On helppoa vaihtaa tapaamislinkistä toiseen – ei tarvitse käyttää aikaa edes kokoushuoneen vaihtamiseen. Esimerkiksi on todettu, että kun virtuaalitapaamisten välissä pidetään lyhyt meditaatiotauko, jolloin aivot pääsevät “nollautumaan”, stressitasot ovat huomattavasti alhaisemmat kuin tapaamisia pidetään monta tuntia putkeen ilman taukoja. Tässä samassa Microsoftin teettämässä tutkimuksessa (2021) todettiin myös, että mikrotauot parantavat keskittymiskykyä. Lisäksi sitoutuminen palaveriin säilyy parempana loppuun asti, jos tietää, että palaverien välissä on aikaa pitää muutaman minuutin mikrotauko. Useissa organisaatioissa onkin päätetty lyhentää aiemmat puolen tunnin kokoukset 25 minuuttiin ja tunnin kokoukset 50-55 minuuttiin – jotta palaverien väliin jää taukoa.

 

Älä anna kiireen hallita päivääsi

Mikrotauoilla siis todella voi olla monipuolisia hyötyjä työnteolle, työkyvylle, työssä jaksamiselle, viresytilalle, keskittymiskyvylle, yleiselle työhyvinvoinnille ja keholle fyysisesti… Moni meistä saattaa tietääkin jo nämä hyödyt, mutta silti tauot meinaavat helposti unohtua. Yleisin syy mikrotaukojen unohtamiseen on usein kiire. Yksinkertainen keino auttaa muistamaan pitää taukoja on esimerkiksi ajastaa puhelin soimaan kerran tunnissa tauon merkiksi. Kannattaa myös kokeilla sopia yhteisiä (etä)taukoja kollegoiden kanssa – työyhteisön sosiaalinen paine voi auttaa pitämään kiinni taukoajoista. Tauottamisesta on tullut tärkeä osa Rantalaisen yrityskulttuuria ja yhteisöllisyyttä!

Katso tästä kokemuksiamme Cuckoosta!