Sukupolvenvaihdos ja yrityskauppa

Yrityskauppa ja sukupolvenvaihdos ovat merkittäviä yritystoiminnan käännekohtia, joissa on hyvä konsultoida asiantuntijaa. Yrityskauppa ja siihen liittyvät tilanteet vaativat usein alan asiantuntijan näkemystä. Saat apua yrityskauppoihin Rantalaisen asiantuntijoita, sillä he ovat toteuttaneet lukemattomia sukupolvenvaihdoksia ja yrityskauppoja.

Yrityksen ostaminen ja myyminen sekä sukupolvenvaihdos sujuvat jouhevasti ulkopuolisen asiantuntijan kanssa

Yrityksen ostaminen tai siirtäminen sukupolvelta toiselle ovat useimmille yrityksille ajankohtainen asia jossain kohtaa yrityksen elinkaarta. Kirjanpidon, yhtiölainsäädännön ja verotuksen yhteensovittaminen ja ennakointi on yritysjärjestelyissä tärkeää. Kokenut asiantuntija osaa ottaa huomioon myös yritysostoon ja sukupolvenvaihdokseen liittyviä tunnetasoon ja tahtotilaan liittyvät näkökulmat.

Sukupolvenvaihdos, yritysosto ja yrityksen myyminen ovatkin tilanteita, joita kannattaa lähteä suunnittelemaan hyvissä ajoin, usein jo vuosia ennen yrityskaupan toteuttamista. Huolellinen suunnittelu takaa sen, että projekti saadaan maaliin verotuksellisesti järkevästi ja tavoiteajassa.

Rantalaisen asiantuntijat auttavat sinua sukupolvenvaihdoksen ja yrityskaupan kaikissa vaiheissa, suunnittelusta toteutukseen. Avustamme asiakkaitamme jatkuvasti esimerkiksi seuraavissa sukupolvenvaihdoksen vaiheissa:

  • Sukupolvenvaihdossuunnitelma
  • Verosuunnittelu
  • Ennakkoratkaisujen hakeminen (tuloverotus, perintö- ja lahjaverotus)
  • Yrityksen arvonmääritys ja kaupan toteuttaminen
  • Pöytäkirjat, kauppakirja ja lahjakirjat
  • Veroilmoitukset

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Mikko Heiskanen

Director, Tax Advisor

010 321 6738

Heikki Luukkonen

Senior Tax Manager

Yritysten ja yhdistysten verotus, yritysjärjestelyt, sukupolvenvaihdokset

010 321 6708

Tuija Vanhanen

Senior Manager, Tax & Legal

010 321 6876

Roi Hakanen

Manager, Tax & Legal

Yritysjärjestelyt, yrityskaupat, kansainvälinen henkilöverotus

0103216512

Toni Holmström

Tax Manager

Yritysten verotus, yrityskaupat

0458848199