Kansainvälinen verotus
Veroasiantuntijamme auttavat kansainvälisillä markkinoilla toimivia suomalaisia yrityksiä sekä Suomessa toimivia ulkomaisia yhtiöitä erilaisissa kansainväliseen verotukseen liittyvissä kysymyksissä.
Asiantuntijalta apua kansanvälisen verotuksen kanssa
Rantalainen palvelee kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavia yrityksiä ja auttaa asiakkaitaan kansainvälistymisessä sekä liiketoiminnan laajentamisessa ulkomaille. Avustamme myös Suomessa toimivia ulkomaisia yhtiöitä sekä paikallisia isompaan konserniin kuuluvia Suomessa operoivia maayhtiöitä. Autamme asiakkaitamme monipuolisesti erilaisissa kansainvälisen verotuksen haasteissa ja verojen hallinnassa sekä tarjoamme tietoa kansainvälistymiseen liittyvän päätöksenteon tueksi. Laajan yhteistyöverkoston kautta löydämme tarvittaessa myös yhteistyökumppanit ympäri maailman paikallisten verosäädösten selvittämiseksi.
Autamme asiakkaitamme esimerkiksi seuraavissa kansainvälisen verotuksen tilanteissa:
- Kansainvälistymisen haasteet ja verokysymykset
- Verosopimusten tulkinta
- Kiinteän toimipaikan muodostumisen arviointi
- Tosiasiallinen johtopaikka Suomessa
- Tulon kohdentaminen ja siirtohinnoittelu
- Kaksinkertaisen verotuksen poistaminen
- Rajat ylittävät yritysjärjestelyt
- Työnantajavelvollisuudet ja kansainvälinen henkilöverotus
- Kansainvälinen arvonlisäverotus
Lisätietoa
Kansainvälistymisen haasteet ja verokysymykset
Verosopimusten tulkinta
Kiinteän toimipaikan muodostumisen arviointi
Tosiasiallinen johtopaikka Suomessa
Tulon kohdentaminen ja siirtohinnoittelu
Kaksinkertaisen verotuksen poistaminen
Rajat ylittävät yritysjärjestelyt
Työnantajavelvollisuudet ja kansainvälinen henkilöverotus
Kansainvälinen arvonlisäverotus
Ota yhteyttä ja kysy lisää!
Anna-Leena Kalliokoski
Manager, International Tax
Global mobility, Social security and Personal taxation