Virpi Kytömäki

Kuka?

Virpi Kytömäki työskentelee palkkahallinnon asiantuntijana Rantalaisella Nokian toimipisteellä.

3 parasta asiaa työssä:

  • Asiakkaat
  • Uusien tilanteiden ratkominen
  • Osaamisen kehittäminen

Parasta Rantalaisella:

Joustot työaikojen ja -paikan suhteen sekä ison konsernin tarjoama tuki ja osaaminen.

Virpi Kytömäki työskentelee Rantalaisen Nokian toimistolla palkkahallinnon asiantuntijana. Virpi päätyi palkkahallinnon tehtäviin alanvaihtajana: hän on suorittanut merkonomin opinnot, mutta kaupan ala ei tuntunut omalta jutulta, muun muassa vuorotyön takia. Niinpä Virpi opiskeli taloushallinnon ammattitutkinnon ja meni työharjoitteluun tilitoimistoon, joka sittemmin siirtyi yrityskauppojen myötä osaksi Rantalaista.

”Hyvin pian siirryin työharjoittelusta oppisopimukselle ja sain vakituisen paikan. Olen ollut Rantalaisella noin viisi vuotta.”

Siirtyminen pienestä tilitoimistosta osaksi isoa konsernia jännitti hieman aluksi, mutta lopputulos olikin positiivinen yllätys.

”Isoon toimistoon siirtyminen pelotti hieman aluksi, sillä ajattelin, että pienemmässä toimistossa olisi tiiviimpi tunnelma ja parempi yhteishenki. Todellisuus on kuitenkin ollut ihan muuta: isossa yrityksessä on paljon apua ja osaamista käytettävissä ja koosta huolimatta todella hyvä yhteishenki.”

Tiimityöskentely sujuu hyvin etänä

Virpin tiimiin kuuluu kolme palkkahallinnon asiantuntijaa, yksi palkkahallinnon trainee ja tiimin esihenkilö.

”Olemme kaikki osa Nokian toimistoa, mutta työskentelemme pääasiassa etänä. Tapaamme tiimin kanssa toimistolla noin kerran kuussa ja lisäksi meillä on viikoittain tiimipalaveri etänä. Muuten pidämme tiiviisti yhteyttä Teamsin ja puhelimen välityksellä.”

Tiimipalaverien lisäksi Rantalaisella pidetään vuosittain myös muutamia vapaamuotoisempia tiimipäiviä.

”Tiimipäivillä olemme muun muassa käyneet naurujoogassa, alpakkatilalla ja syömässä.”

Monipuoliset työtehtävät tekevät työstä mielekästä

Virpi hoitaa asiakkaiden palkkahallintoa muutamalla eri ohjelmistolla lisäksi työnkuvaan kuuluu myös asiakkaiden konsultointia.

”Esimerkiksi vuodenvaihteessa asiakkailta tulee paljon kysymyksiä liittyen verokortteihin ja autan heitä omalla osaamisellani.”

Vaikka Virpi on tehnyt palkanlaskentaa jo useamman vuoden ajan, uusia tilanteita tulee vastaan.

”Uudet ja erilaiset tilanteet sekä niiden selvittämiset tekevät työstä mielenkiintoista. Aina tulee vastaan uusia tapauksia, joista ei ole ennen kuullutkaan ja niiden selvittely lisää työhön mielekkyyttä ja vaihtelua. Lisäksi niiden kautta pääsee oppimaan uutta.”

Asiakastyö on tärkeää ja palkitsevaa

Virpillä on joitain kymmeniä asiakkaita, jotka ovat eri aloilta ja vaihtelevat kooltaan yksinyrittäjistä isompiin asiakkuuksiin.

”Minulla on kaikenlaisia asiakkaita, kaupan alan ja teknologia-alan yrityksistä leipureihin.”

Suuri osa Virpin asiakkaista on ollut hänen asiakkainaan jo pitkään.

”Yksi tämän työn parhaita puolia on asiakkaat. Vuosien yhteistyön ja säännöllisen yhteydenpidon kautta monista on tullut läheisiä tuttuja, joille toivotellaan aina hyvää työviikkoa tai lomia ja muuta.”

Pääasiassa Virpi on yhteydessä asiakkaisiinsa sähköpostitse ja puhelimitse. Asiakkaiden kanssa pidetään myös yhteisiä palavereita, kuten alustava tilinpäätöspalaveri.

”Alustavissa tilinpäätöspalavereissa olen päässyt tutustumaan asiakkaisiin entistä paremmin. Lähestulkoon kaikissa palavereissa, joissa olen ollut mukana, asiakkailtani on tullut kiitosta ja positiivista palautetta. Esimerkiksi, että ”ihanaa, kun Virpi hoitaa asiat aina ajoissa ja on helposti tavoitettavissa”. Hyvästä palautteesta tulee hyvä mieli!”

Parasta Rantalaisella on joustot ja koulutusmahdollisuudet

Virpi arvostaa erityisesti Rantalaisen tarjoamia joustoja ja kattavia mahdollisuuksia oman osaamisensa kehittämiseen.

”Rantalaisella ehdottomasti parasta on joustot ja Rantalaisella saatavilla oleva tuki, apu ja osaaminen.”

Virpi on suorittanut PHT-tutkinnon vuonna 2023 ja käynyt sitä varten Rantalaisen tarjoaman Eduhousen valmennuskurssin.

”Rantalaisen tarjoamat sisäiset ja ulkoiset koulutukset ovat todella hyviä. Varsinkin PHT:ta varten opiskellessa tuli käytyä paljon koulutuksia ja hyödynsin valmennuskurssia. Osaamiseni on kehittynyt paljon Rantalaisella työskennellessäni.”

Hyvinvointia monipuolisten henkilöstöetujen avulla

Virpi työskentelee pääasiassa etänä ja on hyödyntänyt Rantalaisen tarjoamaa etätyöpistetukea, jonka kautta on mahdollista tilata kotiin mm. ergonominen työpöytä.

”Olen tilannut Rantalaisen tarjoaman sähkötyöpöydän ja suuren näytön kotiin. On mahtavaa, että Rantalaisella on mahdollista tehdä etätöitä niin vapaasti ja että sitä varten saa hyvät työvälineet.”

Etätyömahdollisuuden lisäksi Rantalainen tarjoaa joustoa työaikojen suhteen.

”Käytän työaikajoustoa omien ja lasteni asioiden hoitamiseen tarvittaessa. Minulla on kaksi ala-asteikäistä lasta ja joustavan työajan ansiosta pystyn hoitamaan heidän asioitaan tai omia menoja helposti myös keskellä päivää.”

Rantalaisen tarjoamista eduista Virpi hyödyntää myös Cuckoo-taukosovellusta, Epassia ja Rantalaisen henkilöstöetuohjelmaa.

”Epassia olen käyttänyt mm. kulttuurilippuihin, elokuvalippuihin, kylpyläkäynteihin ja hierontaan. Rantalaisen henkilöstöetuohjelman kautta olen mm. varannut hotelliyöpymisiä alennettuun hintaan. Myös Rantalaisen vuosittain järjestämä hyvinvointiviikko on kiva!”