Henna Nieminen

Kuka?

Henna Nieminen toimii palkkahallinnon järjestelmäasiantuntijana Rantalaisen Lahden toimistolla.

3 parasta asiaa työssä:

  • Muiden auttaminen
  • Ongelmien ratkominen
  • Joustavuus

Parasta Rantalaisella:

Luotto työntekijöitä kohtaan ja koulutusmahdollisuudet.

Rantalaiselle suosittelun ja hienon toimiston perässä

Henna Nieminen on koulutukseltaan merkonomi ja hän työskentelee palkkahallinnon järjestelmäasiantuntijana. Kiinnostus palkanlaskentaan syttyi jo opiskeluaikoina.

”Koulussa kiinnostuin palkanlaskennasta ja sain yhdeltä opettajaltani sen aikaisen palkkaohjelman käyttöohjeet ja opettelin sen avulla palkanlaskentaa itsenäisesti.”

Opiskeluaikoina Henna päätti myös työskentelevänsä joskus Askotalossa, jossa Rantalaisen Lahden toimisto sijaitsee.

”Opiskeluaikana ajoin Rantalaisen Lahden toimiston, eli silloisen Lahden Tilikeskuksen, ohi joka päivä ja ajattelin, että tuonne minä menen sitten isona töihin. Ja niin lopulta meninkin!”

Henna aloitti palkanlaskijan uransa henkilöstövuokrausyrityksessä, jossa tutustui muutamiin nykyisiin kollegoihin ja haki myöhemmin heidän suosittelunsa kautta Rantalaiselle.

”Olin työharjoittelussa tekemässä palkanlaskentaa henkilöstövuokrausfirmassa ja tapasin sitä kautta muutaman nykyisen työkaverini. Työharjoittelun jälkeen jatkoin samassa yrityksessä vakituisena työntekijänä, kunnes jäin vanhempainvapaalle. Sieltä töihin palattuani vuonna 2015 lähimmät kollegani olivat siirtyneet Rantalaiselle töihin ja he vinkkasivat minulle, että sinne tarvittaisiin palkanlaskijaa. Niinpä hain ja täällä olen edelleen.”

Monipuolisia vastuita palkkahallinnon parissa

Henna aloitti Rantalaisella vuonna 2015 palkkahallinnon asiantuntijana ja nykyään hän toimii palkkahallinnon järjestelmäasiantuntijana.

”Toimin Mepco-järjestelmän järjestelmäasiantuntijana, mikä tarkoittaa, että työnkuvani keskittyy kyseisen järjestelmän käyttöönottoprojekteihin, kehitystyöhön ja sisäisten tukipyyntöjen ratkaisuun.”

Järjestelmäpuolen tehtävissä kiinnostus järjestelmiin ja ongelmanratkaisuun ovat eduksi. Omalla työllään pääsee konkreettisesti auttamaan muita.

”Tässä työssä parasta on toisten auttaminen ja ongelmien ratkominen. Tukipyynnöissä on aina joku ongelma, joka tulee ratkaista. Lisäksi on aina mukavaa, kun saa autettua kollegaa tai asiakasta, tai pääsee parantamaan asiakkaan prosesseja. ”

Palkkahallinnon laaja osaaminen on etu järjestelmäpuolella

Henna on työskennellyt palkkahallinnon parissa jo sen verran pitkään, että alalla on ehtinyt tapahtua paljon muutoksia ja omaa osaamista on päässyt kehittämään paljonkin.

”Silloin, kun olen aloittanut palkanlaskijana, palkkoja on vielä laskettu paperilla. Vuosien varrella minulle on karttunut palkkahallinnon kokonaisvaltainen tuntemus, josta on etua nyt myös järjestelmäpuolella.”

Rantalaisella on myös kannustettu osaamisen kehittämiseen ja vastuualueen laajentamiseen.

”Suoritin Rantalaisella työskennellessäni PHT-tutkinnon ja silloinen liiketoimintajohtajamme kyseli, että olisiko minulla kiinnostusta myös HR-puolen asioihin ja sitä kautta ajauduin erikoistumaan Mepcon pääkäyttäjyyteen. On mukavaa, että uusi vastuualue voi tulla tällä tavalla myös esihenkilöltä vinkkinä heidän nähtyään työntekijässä potentiaalia.”

Henna osallistuu säännöllisesti palkkahallinnon koulutuksiin ylläpitääkseen osaamistaan ja pysyäkseen ajan tasalla.

”Haluan ylläpitää palkanlaskennan osaamista, vaikka en teekään enää palkanlaskentaa, sillä koen että se on tärkeää osatakseni kehittää HR- ja palkkahallinnon järjestelmiä. Hyödynnän pääosin Rantalaisen tarjoamaa Eduhouse-koulutusalustaa ja ilmoittaudun koulutuksiin, kun siellä on joku ajankohtainen tai kiinnostava koulutus, kuten juuri bongaamani konkurssipesän palkanlaskentakoulutus.”

Mepco-järjestelmän parissa Henna on kehittänyt osaamistaan viimeisimpänä suorittamalla

Mepcon auktorisoinnin, eli järjestelmätoimittajan oman testin, johon kuuluu sertifiointitesti ja auktorisointihaastattelu. Henna voisi myös olla kiinnostunut itse pitämään koulutuksia.

”Mepcon käyttöönoton kouluttaminen sisäisesti voisi olla kiinnostava tulevaisuudessa.”

Joustava työaika helpottaa arkea

Rantalainen tarjoaa henkilöstölle kattavan etätyömahdollisuuden ja joustavat työajat. Henna tekee töitä kotona ja toimistolla hieman päivän ohjelman mukaan.

”Yleensä olen toimistolla parina päivänä viikossa ja sitten loput kotona. Sijaintini riippuu usein siitä, että minkälainen työpäivä on: jos on hirveästi palavereja niin on helpompi olla kotona.”

Henna arvostaa Rantalaisen tarjoamaa joustoa työaikojen ja työpaikan suhteen. Lapsiperheen arjessa se on iso helpotus.

”Olen todella kiitollinen, että töitä pystyy tekemään joustavasti kellonajasta ja paikasta riippumatta. Hyödynnän joustoja tosi paljon, sillä elän parhaillaan lapsiperheen ruuhkavuosia. Joustava työaika ja mahdollisuus olla hetki poissa keskellä päivää helpottaa paljon esimerkiksi lasten kuljetuksissa harrastuksiin. Töitä voi sitten jatkaa myöhemmin illalla, tai aloittaa päivän tavallista aikaisemmin saadakseen päivän työtehtävät tehtyä.”

Omien harrastuksissa myös Rantalaisen tarjoama Epassi on ollut apuna, ja Henna on käyttänyt sitä harrastusseuran jäsenmaksuihin.

Parasta Rantalaisella

”Parasta Rantalaisella on luotto työntekijöitä kohtaan ja joustavuus työaikojen ja liukumien suhteen. Työnantaja antaa vastuun ja vapauden – ja luottaa, että hommat hoituvat, tekee työt sitten missä ja milloin itselle sopii parhaiten.”

Henna on kiitollinen myös Rantalaisen tarjoamista kouluttautumismahdollisuuksista.

”On mahtavaa, että Rantalaisella aidosti kannustetaan oman osaamisen kehittämiseen. Lisäksi tarjotaan paljon erilaisia koulutuksia ja esimerkiksi mahdollisuus suorittaa PHT-tutkinto.”