Stremet Oy – Tulevaisuuden kasvua suunnitellaan yhdessä

”Aloitimme periaatteessa autotallista. 50-vuotissyntymäpäivieni kunniaksi asetimme tavoitteeksi saada 10 miljoonan liikevaihdon rajapyykki rikki. Tänä vuonna se tulee myös toteutumaan”, kertoo konepaja Stremet Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Hans Strömberg.

Alihankintakonepaja Stremet Oy on vuonna 1995 perustettu ohutlevyosia myyvä yritys, jonka päätoimipiste sijaitsee Salossa. Se on yksi alansa johtavista korkealaatuisten ohutlevyosien suunnittelijoista ja alihankintavalmistajista ja työllistää tällä hetkellä kuutisenkymmentä henkilöä. Yritys teki vuonna 2020 noin 8 miljoonaa liikevaihtoa, ja vuonna 2021 liikevaihto tulee olemaan vieläkin korkeampi. 

Stremetin ja Rantalaisen yhteistyön juuret ovat reilun 10 vuoden takana, jolloin vielä yrityksen perustaneen Hans Strömbergin oma äiti toimi yrityksen kirjanpitäjänä. Kun hän jäi eläkkeelle, oli aika etsiä uusi henkilö yrityksen kirjanpitäjäksi ja palkanlaskijaksi: ”Silloin löysimme nykyisen kirjanpitäjämme, Pentikäisen Ullan. Hän toimi tuolloin vielä pienemmässä tilitoimistossa, josta tuli myöhemmin osa Rantalaista ja jatkoimme heidän asiakkaanaan”, Hans selittää. 

Nyt Stremetille töitä tekee Rantalaisella jo kolme osaavaa taloushallinnon ammattilaista: yksi kirjanpitäjä, palkanlaskija ja reskontran hoitaja. ”Meillä on aivan huippuhenkilöt töissä. En missään nimessä haluaisi luopua heistä”, Hans hehkuttaa.  

Mietitkö taloushallinnon ulkoistamista?
Olisiko kirjanpidon tai palkkahallinnon ulkoistaminen teille oikea ratkaisu?

Lue ulkoistamisesta

Loputtomat varannot tietotaitoa

Kun Rantalaisen vastuulla on kirjanpito, palkanmaksu ja laskujen maksaminen, Stremetin kontolla taloushallinnon töistä on ainoastaan laskuttaminen. Tällä hetkellä Stremet etsii myös Rantalaisen avustamana käyttöönsä sopivaa tuotannonohjausjärjestelmää. ”Meille selvitetään TOP3 vaihtoehdot – kun Rantalaisella on yli 8 000 asiakasta, pystyvät he arvioimaan, mikä meille sopii. Siellä on paljon tietotaitoa, jota pystyn käyttämään hyväksi”, Hans sanoo.

Yhteistyön aikana Hans on aina pystynyt luottamaan siihen, että Rantalaisella pidetään hänet ajan tasalla kaikesta tarvittavasta taloudenhallintaan liittyvästä tiedosta. Hansin itsensä on tarvinnut vain luottaa taloudenpito osaavampiin käsiin.

”Olen insinööri, ja aika uuno monissa asioissa. Nyt minun ei tarvitse huolehtia, etten olisi asioista perillä, sillä Rantalainen pitää minut automaattisesti kärryillä esimerkiksi uusista lakimuutoksista”, hän painottaa.

Suurena Rantalaisen etuna Hans pitää myös sitä, että kyseessä on suuri tilitoimisto, josta tarvittaessa löytyy lisäresursseja esimerkiksi sairauksia ja lomia paikkaamaan. ”Loma-aikoja ei huomaa mistään – tuuraaja löytyy aina automaattisesti. Se on ehdottomasti Rantalaisen yksi vahvuuksista. Pienemmissä toimistoissa tilanne voisi olla toinen”, hän pohtii.

Asiantuntijamme apunasi
Asiantuntijamme tarjoavat yritys- ja yhteisöasiakkaille ohjaavaa konsultointia, neuvontaa ja toimialaosaamista.

Lue lisää asiantuntijapalveluistamme

Viikoittaisista tapaamisista sähköisiin järjestelmiin

Rantalainen on ollut ensimmäisten joukossa tuomassa uusia teknologioita ja sähköisiä palveluita taloudenhallinnan käyttöön. Vielä muutama vuosi sitten Hansin ja Rantalaisen yhteydenpitoon kuului viikoittaiset tapaamiset Rantalaisen toimistolla. Kesällä 2021 kirjanpito ja palkanmaksu siirtyi täysin sähköisiin järjestelmiin, jolloin perinteestä luovuttiin.

”Kaiken saa nykyään hoidettua sähköisesti. Kaikki tiedot ja laskut ovat nykyään pilvessä, josta ne on helppo löytää. Ainoa ongelma on, ettei tule enää mukavaa jokatorstaista näkemistä kirjanpitäjän kanssa”, Hans virnistää.

Pitkän yhteistyön jälkeen yrityksen kirjanpitäjästä Ullasta on tullut Hansille todellinen luottohenkilö, jonka kanssa yhteistyö ja kemiat muutenkin pelaavat enemmän kuin hyvin. ”Minulle hyvä kirjanpitäjä on elinehto. Ullaan voi luottaa, hän on tosi miellyttävä ja rempseä henkilö. Pystymme molemminpuoliseen avoimuuteen, koska välillämme on hyvä luottamus”, Hans kuvailee.

Investointien myötä oman alan kärkikaartiin

Nopeasti kasvanut Stremet on muutamassa vuodessa kolminkertaistanut liikevaihtonsa ja tuplannut henkilöstömääränsä sekä kasvattanut tuotantotilaansa jopa 10 000 neliöön. Kasvavassa yrityksessä laadukas ja täsmällinen taloudenhallinta on noussut entistäkin tärkeämpään rooliin.

”Rantalaisen keskustelee luontevasti tilintarkastajamme kanssa, joka on toisesta yrityksestä. Lisäksi olemme ottaneet yhden oman yrityksen konsultin, ja itse olen ollut myös siinä mukana”, Hans kertoo.

Stremetin tulevaisuuden suunnitelmissa on investointien jatkaminen kovan kasvun vauhdittamiseksi.

”Haluamme olla vuonna 2030 Suomen TOP3-yritysten joukossa omalla alallamme. Tulemme tekemään paljon investointeja: haluamme uudempaa konekantaa ja uskomme siihen, että Suomessa voi pärjätä, kunhan on moderni tuotantokoneisto. Kasvun tavoittelu ja investointien suunnittelu tuntuu turvallisemmalta, kun on luotettava taloushallinnon kumppani rinnalla.”