Illume Oy
Vuonna 1987 perustettu Illume Oy on dokumenttielokuviin erikoistunut tuotantoyhtiö, jonka yksi perustaja on toimitusjohtaja Pertti Veijalainen – alun perin elokuvakuvaaja itsekin. Illume tuottaa elokuvia ja tv-sarjoja, sekä teatterilevitykseen että televisioon.
Dokumenttielokuvien tuottaja Illume
– Tuotantoyhtiönä ostamme elokuvaideoita ja jalostamme niitä yhdessä ohjaajien kanssa. Hoidamme levityksen kotimaisille ja kansainvälisille markkinoille, sekä hankimme tuotannolle rahoituksen. Itse elokuvan tekevät taiteilijat, Pertti Veijalainen valottaa toimintaa.
Illumen tietoisena tavoitteena on ollut viimeiset vuodet kasvu kansainvälistymisen avulla. Kansainväliseen kasvuun pyritään tekemällä yhteistuotantoelokuvia eri maissa toimivien tuotantoyhtiöiden kanssa ja hankkimalla projekteihin kansainvälistä rahoitusta ja levitystä.
”Elokuva-alan taloushallinnossa on omat erityispiirteensä. Joudumme esimerkiksi pitämään projektikohtaista kirjanpitoa. Arvostamme sitä, että meillä on kumppanina tilitoimisto, joka tuntee alan ja sen erityispiirteet. Rantalaisella on keskitytty elokuva-alan taloudenpidon osaamiseen, mikä on meille tärkeää.” – Toimitusjohtaja Pertti Veijalainen
Yksi esimerkki kansainvälisestä yhteistuotannosta on elokuva ”Old Marine Boy”, joka tehtiin yhteistyössä Etelä-Korealaisen tuotantoyhtiö My Love Filmsin kanssa. Dokumentissa tutustutaan sukeltaja Myonghoon, joka elättää perhettään syvän meren sukeltajana Etelä-Koreassa.
Vuonna 2017 ensi-iltansa saanut Nokia Mobile – Matkapuhelimen tarina on myös kiertänyt ympäri maailman festivaaleilla ja saanut paljon kansainvälistä kiinnostusta.
Illume on toimintansa aikana tuottanut yli sata elokuvaa. Yrityksessä halutaan tehdä elokuvia, jotka ovat kiinnostavia, hauskoja ja herättävät yhteiskunnallista keskustelua. Vuosittain yhtiö tuottaa kolmesta viiteen elokuvaa.
(Julkaistu 23.3.2018, kuvissa Old Marine Boy, Nokia Mobile – Matkapuhelimen tarina ja Valontuojat -elokuvien kuvitusta)