Charlotta Nygård

Kuka?

Charlotta Nygård työskentelee taloushallinnon asiantuntijana Rantalaisen Mustasaaren toimistolla Vaasassa. Hän aloitti kesäharjoittelijana vuonna 2019 ja on työskennellyt kokopäiväisesti syksystä 2021 lähtien.

3 parasta asiaa työssä:

  • Työkaverit
  • Asiakkaat
  • Vaihtelevat työtehtävät

Parasta Rantalaisella:

Ison yrityksen edut ja mahdollisuus työskennellä sekä ruotsiksi että suomeksi.

Charlotta Nygård työskentelee taloushallinnon asiantuntijana Rantalaisen Mustasaaren toimistolla Vaasassa. Hän aloitti kesäharjoittelijana vuonna 2019 ja on työskennellyt kokopäiväisesti syksystä 2021 lähtien. Hän on myös kirjoittanut tutkintonsa lopputyön Rantalaiselle työn ohessa.

”Sain kirjoittaa lopputyöni Rantalaiselle ja olen siitä todella kiitollinen. Apunani minulla oli oppilaitokseni ohjaajan lisäksi vastuuhenkilö Rantalaisella, jolta sain apua ja vastauksia kysymyksiini.”

Rantalainen tarjoaa monipuolisia koulutus- ja uramahdollisuuksia, joiden ansiosta on mahdollista työskennellä eri työtehtävien parissa samassa yrityksessä. Charlotalla onkin jo suunnitteilla seuraava askel urallaan.

”Olen suunnitellut ja itse asiassa keskustellut asiasta esihenkilöni kanssa, että tilinpäätöskauden jälkeen tulen tekemään palkanlaskentaa 40 % työajastani. Olisin myös kiinnostunut suorittamaan KLT-tutkinnon tulevaisuudessa.”

Asiakastyö on tärkeää ja hoidetaan pääasiassa digitaalisesti

Tilitoimistoala muuttuu entistä digitaalisemmaksi ja se näkyy hyvin selkeästi myös Charlotan työssä.

”Hoidan kaikkien asiakkaideni kirjanpidon digitaalisesti, enkä ole edes koskenut fyysisen kansioon vuoden 2021 jälkeen. Yhtä asiakasta lukuun ottamatta en ole tavannut ketään asiakkaistani kasvotusten, vaan olen yhteydessä heihin pääasiassa sähköpostitse ja puhelimitse.”

Vaikka Charlotta ei ole tavannut asiakkaitaan, hänellä on silti todella hyvä suhde kaikkien asiakkaidensa kanssa ja hän nauttii asiakastyöstä.

”Pidän asiakkaistani todella paljon. Tulemme hyvin toimeen ja kaikki sujuu niin kuin pitääkin. Tähän mennessä olen saanut ainoastaan hyvää palautetta asiakkailtani ja se on mukavaa! Yksi ikimuistoinen palaute tuli asiakkaalta, jonka kirjanpitoa olin hoitanut harjoitteluni aikana ja kyseinen asiakas pyysi, että hoitaisin heidän kirjanpitonsa myös siirtyessäni kokopäiväiseksi.”

Asiakkaat ja työtehtävät tarjoavat vaihtelua

Charlotalla on monenlaisia asiakkaita ja vaihtelevia työtehtäviä.

”Minulla on sopiva sekoitus erilaisia asiakkaita ja siten myös vaihtelevia työtehtäviä. Tietyille asiakkaille teen tavallista kirjanpitoa. Lisäksi minulla on asiakkaina kaksi suurempaa yritystä ja niiden kirjanpitoon sisältyy paljon uuden oppimista. Välillä on mukavaa, kun on rauhallisempaa ja voi tehdä peruskirjanpitoa, mutta vaihtelu virkistää.”

Työ on pääasiassa hyvin itsenäistä, mutta aina saa apua, jos tulee kysyttävää tai haluaa vaihtaa ajatuksia työkaverin kanssa.

”Pienempien asiakkuuksien kanssa työskentelee aina yksi taloushallinnon asiantuntija itsenäisesti, kun taas isompien asiakkuuksien parissa työskentelee yleensä taloushallinnon asiantuntijan lisäksi myös asiakkuusvastaava. Työ on itsenäistä, mutta heti jos minulle tulee kysyttävää, kysyn esihenkilöltäni tai kollegalta ja saan aina apua.”

Isossa yrityksessä työskentelyn edut

Mustasaaren toimisto liittyi osaksi Rantalaista syksyllä 2021 ja sen myötä Charlotan työnantaja vaihtui pienestä tilitoimistosta yhteen Suomen suurimmista. Charlotta kokee, että muutos on ollut positiivinen ja tuonut mukanaan monia etuja.

”Yksi suuressa yrityksessä työskentelyn merkittävistä eduista on, että henkilöstöstä pidetään hyvää huolta. Pienemmissä toimistoissa suurin fokus on yleensä asiakkaissa ja henkilöstöä ei välttämättä huomioida yhtä paljoa. Rantalaisella meillä on todella hyvä HR-osasto, joka huolehtii meistä jokaisesta, se on mukavaa.”

Parasta Rantalaisella ovat työkaverit ja kaksikielisyys

Charlotta on kaksikielinen ja arvostaa mahdollisuutta puhua suomea ja ruotsia töissä, sekä asiakkaiden että työkavereiden kanssa.

”Rantalaisella yksi parhaista puolista on, että saan työskennellä sekä ruotsiksi että suomeksi. Toimiston kahvitauoilla ja aamupalavereissa puhumme molempia kieliä ja se toimii erinomaisesti.”

Mustasaaren toimistolla on todella hyvä yhteishenki ja Charlotta mainitseekin, että työkaverit ovat yksi työn parhaista puolista.

”Pidän kaikista työntekijöistä todella paljon!”

Rantalainen tarjoaa monipuolisesti henkilöstöetuja

Rantalaisella on mahdollista hyödyntää joustavaa työaikaa ja suunnitella työpäivänsä itsenäisesti. Charlotta hyödyntää joustoja erityisesti aamuisin.

”Aloitan työt yleensä kello 8–10 aikaan ja on mukavaa saada itse valita mihin aikaan aloittaa työt. Voin aloittaa työpäiväni silloin, kun se sopii minulle parhaiten eikä minun ole pakko herätä joka päivä heti aamuseitsemältä.”

Muita Rantalaisen henkilöstöetuja, joita Charlotta on hyödyntänyt ovat ePassi, henkilöstöetuohjelma ja työterveydenhuolto.

”Olen käyttänyt ePassia muun muassa kuntosalikorttiin, keilaukseen, hierontaan, elokuviin ja after work -aktiviteetteihin. Tilasin myös vastikään uudet linssit alennuksella Rantalaisen henkilöstöetuohjelman ansiosta. Työterveydenhuolto on myös oikein toimiva.”

 

Lue myös muiden Rantalaisten uratarinoita