Uudenlaisia kehittymismahdollisuuksia

Timo-Jussi Talsi veti yksin isänsä 1963 perustamia Tili-Talsi-yhtiöitä vuoteen 2009 asti. Silloin hän päätyi kumppanuuteen Rantalaisen kanssa.


 
 
 
 
 
 
 
 
 

Miten kumppanuus Rantalaisen kanssa tuli osaksi suunnitelmiasi?

”Olin ollut vuodesta 1979 asti perheyrityksessämme mukana, vuodesta 1992 lähtien toimitusjohtajan roolissa. 2009 oli selvää, ettei kumpikaan pojistani jatka tilitoimistomme vetäjänä, mutta minä olin jatkoa kuitenkin pohtinut.”

”Tuolloin Rantalainen otti yhteyttä, ja kuuden kuukauden prosessin lopputuloksena päädyttiin tällaiseen ratkaisuun. Alustavasti 2009 sovittiin, että jatkan toimitusjohtajana viisi vuotta, mutta tällä hetkellä on sovittu jatkosta vuoteen 2019 asti. Katsotaan sitten uudestaan.”

Miten hyvin tunsit Rantalaisen yrityksenä ennen kauppaa?

”Tunsin Antti Rantalaisen ja Ossi Sopen-Luoman etukäteen. Mielikuva yrityksestä oli hyvä ja fiilikset kaupasta luottavaiset. Tiesin turvallisin mielin, mihin olin ryhtymässä.”

Miten asiakkaat suhtautuivat muutokseen?

”Kaupan jälkeen muutosten määrä oli vähäinen. Kaikki toimipisteet jäivät samoille sijoilleen. Minä jäin mukaan toimintaan ja tavallaan, kun minä tunnen kaikki asiakkaat ja asiakkaat tuntevat minut, niin muutos ei tuntunut isolta. Yksikään asiakas ei lähtenyt, kun omistusjärjestelyt muutettiin.”

Miten palvelujen sähköistyminen on otettu vastaan?

”Sähköistyminen on tapahtunut ajan mukana. Vielä 2009 olimme perinteinen toimisto, eivätkä sähköiset palvelut kuuluneet valikoimaamme. Kumppanuuden ansiosta meillä on hyvät resurssit toimia sähköisten palvelujen saralla ja voimme tarjota sähköisiä palveluja niitä tarvitseville asiakkaille.”

Millaista kaupanteko oli käytännössä?

”Neuvottelua. Asioita käytiin puolin ja toisin läpi. Ensimmäisestä kontaktista kauppaan meni noin puoli vuotta. Kaikki hoidettiin tahdikkaasti.”

Mitä kumppanuudesta ja kaupasta on seurannut?

”Onnitteluja lähinnä. Asiakkaista on huolehdittu hyvin. On tullut kasvua, liikevaihtomme on tuplaantunut kaupantekohetkestä.”

Mitkä ovat toimintamallin parhaat puolet?

”Olemme pystyneet ihan toisenlaiseen tekniseen kehitykseen, IT-kuviot ovat parantuneet.  Isosta toimijasta löytyy paljon sisäistä osaamista, koulutukseen ja kehittämiseen saa hyvää tukea sekä markkinointi ja myynti voidaan järjestää aivan toisella tasolla, koska rahoitukselliset hartiat ja henkilöresurssit ovat leveämmät.”

Miten neuvoisit samankaltaista ratkaisua pohtivaa?

”Ei kannata heittää elämäntyötä hukkaan. Tällaisella ratkaisulla yrityksestä luopuminen hoidetaan varman päälle. Voi varmistaa asiakkaille palvelujen jatkumisen.  Bisnes jatkuu ja saa itse olla vielä mukana ja huolehtia yrityksestä. Reilu ratkaisu kaikin puolin.”