Kirjoittaja Rantalainen

Verotarkastusta on turha pelätä, mutta siihen kannattaa silti valmistautua hyvin asiantuntijan avulla.

Verotarkastuksen kohteeksi valikoitumisen tarkat kriteerit eivät ole julkisia, mutta verotarkastuksen kohteeksi voi joutua myös sattumalta.

− Verotarkastuksen alussa on viitattu usein johonkin kohderyhmään tai mainittu satunnaisotannasta. Myös uusien verosäännösten myötä joihinkin kohderyhmiin on saattanut tulla tavallista enemmän tarkastuksia, sanoo asiantuntija Heikki Luukkonen Rantalaiselta.

Verotarkastuksessa selvitetään, vastaavatko liiketoiminta ja kirjanpito toisiaan ja onko verottajalle annettu kirjanpidosta ja verotuksesta oikeat tiedot.

Monesti tarkastuksessa esiin tulevat asiat ovat niin vaikeita ja tulkinnanvaraisia, että niiden ymmärtäminen edellyttää syvällistä perehtyneisyyttä verotukseen. Lisäksi vaaditaan yhtiöoikeuden ja kirjanpitolain osaamista.

Luukkonen suosittelee verotarkastuksen kohteeksi joutuville oman kirjanpitäjän ohella veroasiantuntijan käyttämistä heti prosessin alusta lähtien.

Asiantuntija toimii asiakkaan yhteyshenkilönä verottajaan ja auttaa tätä vastaamisessa verotarkastuksen alku- ja loppukeskustelussa sekä kirjallisessa kuulemisessa.

− Lisäksi asiantuntija huolehtii tarvittaessa myös valitusprosessista. Viimeistään valitusvaiheessa joudutaan usein käyttämään erityisverolainsäädäntöön erikoistunutta Rantalaisen yhteistyökumppania, Luukkonen sanoo.

Perusta vaatimukset faktoihin

Luukkosen mukaan verotarkastus ulottuu yleensä kuluvan verovuoden lisäksi kolme vuotta taaksepäin. Tarkastusaika saattaa olla pidempikin, jos se edellyttää esimerkiksi erityistä viranomaisyhteistyötä tai kyse on rikosasiasta.

Yksi veroasiantuntijan käyttämättä jättämiseen liittyvistä virheistä on se, että verotuksen mahdolliset riskikohdat ja tulkinnanvaraiset asiat jätetään määrittelemättä ennen verotarkastusta.

Rantalaisella on sen omien asiantuntijoiden käyttöön laadittu verotuksen tarkistuslista, joka sisältää yli 150 tyypillistä verotuksen riskikohtaa. Listaa voidaan soveltaa työkaluna myös asiakkaan verotuksen vuositarkastuksessa.

− Lisäksi veroasiantuntija osaa kokemuksensa perusteella soveltaa vielä kymmeniä muita erityiskysymyksiä, Luukkonen sanoo.

Tyypillisiin virheisiin verotarkastuksessa kuuluu myös se, että verottajan kysymyksiin vastataan puutteellisesti.

− Ei perustella vaatimuksia kunnolla tai kerrotaan liikaa. Verotarkastuksessa ei kannata puhua muuta kuin se, minkä varmaksi tietää ja minkä seuraukset ymmärtää. Vaatimusten pitää perustua lakiin ja faktoihin.

Verottaja on mennyt verotarkastuksissa asiakaspalvelun suuntaan ja ohjauksen määrä on kasvanut etenkin vähäisemmissä virheissä.

Luukkosen kokemuksen mukaan ohjausta on annettu esimerkiksi henkilöstökuluista tai hotellin aamupaloista, joita ei ollut kirjattu yksityiskuluiksi, vaikka ne eivät ole arvonlisäverotuksessa vähennyskelpoisia.

− Yhdessä tapauksessa verottaja antoi perustajaurakointiin liittyen ohjausta siitä, miten oman käytön arvonlisäverotuksen piiriin kuuluvat kustannukset on syytä eritellä tulevaisuudessa tarkemmin, hän kertoo.

Lisätietoja: heikki.luukkonen@rantalainen.fi

Näin valmistaudut verotarkastukseen

  • Käy yrityksen verotus läpi tilitoimistosi kanssa 1−2 vuoden välein. Hae tarvittaessa verottajalta ennakkoratkaisu isommista tulkinnanvaraisista asioista.
  • Käytä verotarkastuksessa apunasi kirjanpitäjää, joka tuntee yrityksesi ja veroasiantuntijaa, joka tuntee toimialasi erityiskysymykset.
  • Varaudu riskikohtiin käymällä yrityksen verotus läpi kirjanpitäjän ja/tai veroasiantuntijan kanssa ennen verotarkastusta. Rantalaisen asiantuntijoiden omaan käyttöön laadittu verotuksen tarkistuslista sisältää yli 150 tyypillistä verotuksen riskikohtaa. Lisäksi veroasiantuntija osaa kokemuksensa perusteella soveltaa vielä kymmeniä muita erityiskysymyksiä.
  • Vaadi kirjalliset kysymykset ja käy vastaukset läpi veroasiantuntijan kanssa. Vastaa lyhyesti vain siihen, mitä kysytään, ja perustele vastaukset lakiin ja faktoihin perustuen. Pyydä tarvittaessa lisäaikaa vastaamiselle.
  • Puhu tarkastuksen eri vaiheissa vain se, minkä varmaksi tiedät ja minkä seuraukset ymmärrät. Palaa mieluummin asiaan myöhemmin, jos et tiedä tai tunne asiaa.
  • Varaudu muutoksenhakuun oikaisuvaatimuksineen ja mahdollisine valituksineen.

Heikki Luukkonen

 

 

 

 

 

 

 

 

Artikkelissa on haastateltu Rantalaisen asiantuntijaa Heikki Luukkosta.

***

Artikkeli on 13.9.2018 julkaistun TILIPOSTI & Palkka 2/2018 -lehden kirjoitus. Lue koko lehti tästä. Tilaa myös Rantalaisen uutiskirje tästä.