Anna Knihti

”Ei tullut ensimmäisenä mieleen, että tilitoimistossakin voisi markkinoida”

Suuren tilitoimiston pienessä markkinointitiimissä saa näyttää, mihin pystyy.

Anna Knihdin, 29, mielestä parasta pienessä markkinointitiimissä on se, että siellä saa tehdä vähän kaikkea ja hankkia laajasti kokemusta markkinoinnista.

Hän työskentelee markkinointikoordinaattorina Rantalainen-konsernin neljän hengen markkinointitiimissä. Konsernin markkinointi organisoitui tiiviimmin huhtikuussa uuden markkinointipäällikön tultua taloon. Samalla tiiminjäsenten vastuita selkiytettiin niin, että Knihti vastaa nyt Rantalainen Etelä-Suomen markkinointituen lisäksi konsernin nettisivuista ja hakukoneoptimoinnista yhdessä kumppanitoimiston kanssa.

Markkinointi on ollut viime vuosina kovassa muutoksessa Rantalaisella, eikä Knihtikään päässyt valmiiseen pöytään, kun hän viime syksynä aloitti markkinoinnin traineena pääkaupunkiseudulla.

”Ensin piti päättää, mitä asioita kannattaa tehdä, ja kehittää sitten niihin tarvittavat prosessit. Piti olla aktiivinen ja ottaa itse selvää”, hän sanoo.

Toisaalta se oli juuri sitä, mitä Knihti oli trainee-ohjelmalta toivonutkin: päästä heti alusta oikeisiin hommiin ja saada vastuuta.

Knihti oli valmistunut kesällä 2018 kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta ja etsi markkinoinnin töitä. Rantalaisen trainee-ohjelma vaikutti lupaavalta, koska tavoitteena oli työsuhteen vakinaistaminen yhdeksän kuukauden harjoittelujakson jälkeen.

”Ei tullut kyllä ihan ensimmäisenä mieleen, että tilitoimistossakin voisi tehdä markkinointia. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että joka toimialalla pitää markkinoida”, hän sanoo.

Uratoiveet eivät tyssää byrokratiaan

Knihdillä ei Rantalaiselle tullessa ollut kokemusta taloushallintoalasta. Hän oli aiemmin työskennellyt asiakaspalvelutehtävissä, tapahtumamarkkinoinnissa ja vakuutusalalla.

Taloushallintoala osoittautui kuitenkin mainettaan paremmaksi. Rantalaisella oli paljon nuoria ihmisiä töissä ja Knihti pystyi itse vaikuttamaan yrityksen markkinointiin, mikä hälvensi hänen ennakkoluulojaan alasta.

Trainee-ohjelman perehdytysjaksolla Knihti pääsi verkostoitumaan hyvin konsernin sisällä ja sai monipuolisen kuvan eri työtehtävistä sekä niihin kuuluvista prosesseista.

Knihdin mielestä Rantalainen on työnantajana reilu ja joustava: töitä voi tehdä siten kuin itse parhaaksi kokee ja silloin kun on tehokkain, vaikka illalla.

”Rantalaisella ei ole kauheaa byrokratiaa niin kuin jossain muualla. Jos on kunnianhimoa ja intoa, pääsee myös eteenpäin urallaan.”

Rantalaisen voimakas kasvu näkyy Knihdin mukaan markkinoinnissa niin, että eri toimistojen ja alueiden pitää markkinoida yhä enemmän yhdessä konsernina eikä vain paikallisesti tai alueellisesti.

Hänestä digimarkkinointi on palkitsevaa, koska siinä saa palautteen heti statistiikan kautta. Motivoivaa on myös se, kun henkilöstö innostuu markkinointitempauksista.

”Esimerkkinä Rantalaisen sosiaalisen median projektit Instagramissa tai videoilla, joihin henkilöstö on lähtenyt mukaan omana itsenään.”

Anna Knihti, 29

Työ

Markkinointikoordinaattori

Toimipaikka

Rantalaisen pääkaupunkiseudun toimistot

Työkokemus

12 vuotta

Koulutus

KTM

Perhe

Avopuoliso

Harrastukset

Kuntosali ja luontoliikunta

Tutustu RAN Trainee -ohjelmaan
RAN Trainee -ohjelma on uransa alussa oleville suunnattu harjoitteluohjelma. Tarjoamme vuosittain kymmenille opiskelijoille ja vastavalmistuneille mahdollisuuden kehittyä taloushallintoalan huippuammattilaiseksi.

Lue lisää

Tutustu Trainee-tarinoihimme!

Monet aikaisemmat traineet ovat jääneet meille vakituisiksi työntekijöiksi. Tässä esiteltynä muutamien uratarinat.

Lue uratarinoita