Kirjoittaja Rantalainen

Tulorekisteri on kansallinen sähköinen ja ajantasainen tietokanta tulotiedoille. Työnantajat ja muut suoritusten maksajat ilmoittavat tiedot maksamistaan palkoista ja muista suorituksista reaaliaikaisesti tulorekisteriin. Tulorekisteri korvaa palkkojen vuosi-ilmoitukset, joita vielä kuluvan vuoden loppuun asti tehdään verohallinnolle, työeläkelaitoksille, työtapaturmavakuutusyhtiöille sekä työttömyysvakuutusrahastolle.

Tulorekisterin myötä palkka-, eläke- ja etuustietojen ilmoittamiseen liittyvät prosessit selkeytyvät sekä asiointi tiedon käyttäjien kanssa yksinkertaistuu ja nopeutuu.

Mitä tietoja tulorekisteriin ilmoitetaan, ja milloin ilmoitukset on tehtävä?

Tulorekisteriin ilmoitetaan 1.1.2019 alkaen kaikki maksetut palkat, luontoisedut, palkkiot, työkorvaukset sekä muut ansiotiedot. Lisäksi tulorekisteriin ilmoitetaan sekä verovapaat että veronalaiset matkakustannusten korvaukset, esimerkiksi päivärahat ja kilometrikorvaukset.

Suorituksen maksajan tulee huolehtia myös tietojen reaaliaikaisesta ilmoittamisesta: Tiedot maksetuista suorituksista on ilmoitettava tulorekisteriin viimeistään 5 kalenteripäivän kuluessa suorituksen maksupäivästä.

Vuoden 2020 alusta alkaen tulorekisteriin ilmoitetaan myös eläke- ja etuustiedot.

Kuka saa käyttää tulorekisterin tietoja?

Tulorekisterin tietojen käyttäjiä ovat mm. verohallinto, kela, työeläkelaitokset, työtapaturmavakuutusyhtiöt, työttömyyskassat, työsuojeluviranomaiset ja kunnat. Kukin tiedon käyttäjä saa tulorekisteristä käyttöönsä kuitenkin vain sen tiedon, johon on oikeutettu ja jota tarvitsee toiminnassaan. Samoja tietoja ei tarvitse ilmoittaa useampaan kertaan, eli esimerkiksi Kela saa tarvittavat tiedot työnantajan maksamista palkoista suoraan tulorekisteristä, kun tiedot on sinne kattavasti ilmoitettu, eikä työnantajan tarvitse enää erikseen tehdä Kelalle ilmoitusta näistä suorituksista.

Yksityishenkilöt voivat myös katsella omia palkka-, eläke- ja etuustietojaan tulorekisteristä reaaliaikaisesti. Yksityishenkilön ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa tietojaan tulorekisteriin, vaan tiedot ilmoittaa aina työnantaja tai suorituksen maksaja.

Miten tulorekisteri vaikuttaa palkkaennakoihin ja matkalaskujen maksuihin?

Tulorekisteriin on 1.1.2019 alkaen ilmoitettava tiedot kaikista maksetuista suorituksista viiden kalenteripäivän sisällä maksupäivästä. Tästä syystä myös kaikki ns. palkkaennakot sekä matkalaskut on syytä käsitellä palkanlaskennassa. Huomioitavaa on myös, että palkkaennakoista on maksun yhteydessä pidätettävä ennakonpidätys.

Kuinka Rantalainen auttaa asiakkaitaan?

Me Rantalaisella huolehdimme palkanlaskennan lisäksi myös kaikki ilmoitukset ajallaan ja asianmukaisesti tulorekisteriin. Ilmoitusten jättämistä varten asiakkaan tulee myöntää Rantalaiselle Suomi.fi -valtuutus. Olemme yhteydessä asiakkaisiimme valtuutuksen saamiseksi ja opastamme sen myöntämisessä. Autamme mielellämme myös palkkaennakoiden ja muiden erilaisten maksukäytäntöjen uudistamisessa.

Lisätietoja tulorekisteristä saat omalta palkanlaskijaltasi tai yhteyshenkilöltäsi.

Lue lisää myös verohallinnon sivuilta: https://www.vero.fi/tulorekisteri/