Rantalainen Yhtiöihin kuuluva Rantalainen Oy Mikkeli on ostanut Laskentavalion Ky:n liiketoiminnan Mikkelistä. Kaupalla Rantalaisesta vahvistaa asemaansa Mikkelin seudun suurimpana taloushallintopalveluiden tarjoajana, jolla on yli kaksikymmentä työntekijää. Rantalaisen Mikkelin toimipisteen sivut löytyvät täältä: Tilitoimisto Mikkeli.
Laskentavalion toimitusjohtaja Elisa Kuitunen sanoo, että hän ei ole nähnyt taloushallintoalalla yhtä hurjaa muutosta kohta neljään vuosikymmeneen.
Etenkin viimeisen vuoden aikana toimialan digitalisaatio eteni hänen mielestään niin kovaa vauhtia, etteivät pienet tilitoimistot pysy siinä enää mukana.
− Alan rutiinien automatisoituessa tilalle on pitänyt kehittää uusia neuvontapalveluja ja kouluttaa henkilökuntaa. Itset tunsin alan yrittäjänä olevani koko ajan jäljessä kehitysvaatimuksista, hän perustelee myyntipäätöstään.
Kuitunen jatkaa Rantalaisen palveluksessa itsenäisenä konsulttina. Muut kolme työntekijää siirtyvät Rantalaisen palvelukseen vanhoina työntekijöinä.
Rantalainen on Suomen kolmanneksi suurin tilitoimistoketju ja alan suurin perheyritys, jonka palveluksessa on yli 580 työntekijää. Konsernilla on toimipaikkoja yli 40 paikkakunnalla Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomessa.
Rantalainen Yhtiöt vastaa taloushallintoalan kilpailuun rakentamalla laajan ja kilpailukykyisen palveluverkoston. Yhtiö tavoittelee noin 10 miljoonan euron eli 25 prosentin kasvua yritysostoin seuraavan kahdentoista kuukauden aikana.
Lisätietoja:
Elisa Kuitunen, toimitusjohtaja, Laskentavalio Ky, puh. 0440 338 915 ja elisa.kuitunen@laskentavalio.fi
Kimmo Martikainen, integraatio- ja muutosjohtaja, Rantalainen Yhtiöt, puh. 040 555 8081 ja kimmo.martikainen@rantalainen.fi