”Menestyminen edellyttää keskittymistä ydinliiketoimintaan”

Rantalainen-konserniin kuuluva Rantalainen & Wahlsten Oy on ostanut Tilipalvelu Sertas Oy:n liiketoiminnan Turussa. Rantalaisella on Varsinais-Suomessa toimistot Turun lisäksi Salossa, Paimiossa ja Uudessakaupungissa.

Rantalaisen Turun toimipisteet sivut löydät täältä: Tilitoimisto Turku.

Sertaksen tytäryhtiön Uniko Isännöintipalvelut Oy:n toiminta jatkuu kaupan jälkeen entisellään.

”Olemme kasvattaneet näitä kahta yhtiötä rinnan jo useampia vuosia. Kasvu on ollut molemmilla toimialoilla kovaa, mutta isännöintipalvelumme ovat kasvaneet vielä taloushallintopalvelujakin nopeammin”, kertoo Sertaksen toimitusjohtaja Jussi Tainio. Hän on myös yksi yhtiön pääomistajista.

Oman tilitoimiston ansiosta Sertaksen omistajat ovat pystyneet tuomaan myös isännöintiin modernit taloushallinnon toimintamallit kuten sähköisen kirjanpidon.

”Menestyminen liiketoiminnassa edellyttää kuitenkin keskittymistä ydinliiketoimintaan. Vaikka liikekirjanpito ei ole kovin kaukana taloyhtiöiden hallinnosta, se on kuitenkin eri bisnes. Jatkossa hoidamme vain taloyhtiöasiakkaidemme kokonaisvaltaista isännöintiä, jonka yksi osa-alue on taloushallinto”, Tainio sanoo.

Tainiolle oli kaupassa tärkeää, että asiakkaat ja työntekijät pääsevät hyvään yhtiöön. Itse hän siirtyy kehittämään isännöintiliiketoimintaa, jossa tavoitteena on kasvaa yhdeksi Varsinais-Suomen suurimmista isännöintiyrityksistä.

Rantalaisen yritysostoista vastaava johtaja Kimmo Martikainen sanoo, että niin isännöinti- kuin taloushallintoalalla on paljon pieniä toimijoita. Isännöintialalla konsolidoituminen on kuitenkin vasta alkamassa, kun se taloushallintolalla on jo täydessä vauhdissa.

Martikainen korostaa, että taloushallintoalan toimialajärjestelyissä on mukana hyvin erikokoisia yrityksiä.

”Isojen yhtiöiden ostot voivat pienimmillään käsittää yhden ihmisen työpanosta vastaavia kauppoja. Sertakselta siirtyy Rantalaiselle kolme työntekijää.”

 

LISÄTIETOJA:

Kimmo Martikainen, Rantalainen-konsernin yrityskaupoista vastaava johtaja, puh. 040 555 8081, kimmo.martikainen@rantalainen.fi

Jussi Tainio, toimitusjohtaja, Tilipalvelu Sertas Oy, puh. 029 1700 662 ja jussi.tainio@sertas.fi

 

Vuodesta 1972 toiminut Rantalainen on Suomen neljänneksi suurin talous- ja henkilöstöhallinnon palveluntarjoaja. Sen palveluksessa on yli 600 työntekijää yli 40 paikkakunnalla Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomessa. Vuonna 2017 konsernin liikevaihto oli 42 miljoonaa euroa. Rantalainen tavoittelee 100 miljoonan euron liikevaihtoa seuraavan viiden vuoden aikana. Kasvua haetaan sekä orgaanisesti että yritysostoin, ja sitä vauhditetaan myös voimakkaalla toiminnan digitalisoinnilla.