Rantalainen Yhtiöt on ostanut Mikkelissä toimivat Tilisavotta Oy:n ja Saimaan Tilitalo Oy:n. Yrittäjä Juha Heikkisen myymät yritykset muodostavat yhdessä Mikkelin seudun markkinajohtajan taloushallintopalveluissa.

Rantalaisen Mikkelin toimipistesivulle pääset täältä: Tilitoimisto Mikkeli.

Yritykset työllistävät yhteensä 17 työntekijää ja niillä on 300 asiakasta. Mikkelin Ristiinassa sijaitseva Saimaan Tilitalo tarjoaa myös isännöintipalveluita, joissa sillä on lähes sadan prosentin markkinaosuus Ristiinassa.

Rantalaisen konsernijohtaja Antti Rantalainen sanoo, että Mikkelin seutu on vahva talousalue ja luontainen kasvusuunta Rantalaiselle Lahdesta pohjoiseen.

– Tilisavotta ja Saimaan Tilitalo ovat hyvin hoidettuja, moderneja tilitoimistoja, joilla on hyvin menestyvä asiakaskunta, hän sanoo.

Juha Heikkinen päätti myydä yritykset toiselle perheyritykselle, koska lapset eivät halunneet jatkaa yritystoimintaa.

– Täytän tänä vuonna 62 vuotta ja tunsin puhtini jo hieman hiipuvan yli 35 vuoden yrittäjyyden jälkeen. Vastuu asiakkaista ja työntekijöistä on tässä kuitenkin kova. Rantalaisella yritykseni pääsevät jatkamaan hyvää kehitystään samanhenkisellä kasvollisella omistajalla.

Heikkinen palkkasi jo muutama vuosi sitten nuoremmat vetäjät toimitusjohtajiksi yrityksiinsä. Itse hän jää Rantalaisen palvelukseen asiantuntijatehtäviin. Lisäksi hän jatkaa jäsenenä molempien yhtiöiden hallituksessa. Asiakkaiden yhteyshenkilöt säilyvät entisellään kummassakin yrityksessä.

Rantalainen on Suomen kolmanneksi suurin tilitoimistoketju ja alan suurin perheyritys, jonka palveluksessa on lähes 450 henkeä 28 paikkakunnalla Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomessa. Eri toimipaikkoja on 37.

Rantalainen Yhtiöt pyrkii vastaamaan taloushallintoalan kovenevaan kilpailuun rakentamalla toimialueelleen kattavan ja kilpailukykyisen palveluverkoston. Yhtiö tavoittelee yli kymmenen prosentin vuosikasvua pääasiassa yritysostoin.

Lisätietoja:

Rantalainen Yhtiöt: hallituksen pj. Antti Rantalainen, puh. 0400 420 665 ja antti.rantalainen@rantalainen.fi

Tilisavotta Oy ja Saimaan Tilitalo Oy: hallituksen pj. Juha Heikkinen, puh. 050 350 3743 ja heikkinen.juha@saunalahti.fi