Jukka Laamanen, 39, on nimitetty Tilipalvelu Rantalainen Oy:n asiakkuuspäälliköksi Hämeenlinnaan 3.10. alkaen. Laamanen siirtyy Rantalaiselle HPK Liiga Oy:n myyntipäällikön tehtävistä.
Laamanen on koulutukseltaan liiketalouden tradenomi ja suorittanut Master of Sports -opinnot Haaga-Helian ammattikorkeakoulun liikunnan kehittämisen ja johtamisen koulutusohjelmassa. Ennen siirtymistään myyntitehtäviin HPK Liiga Oy:lle hän pelasi ammattilaisena jääkiekkoa 17 vuotta pääasiassa SM-liigassa ja edusti myös Suomen A-maajoukkuetta.
Rantalaisella Laamanen pitää yhteyttä nykyisiin asiakkaisiin ja tekee uusasiakashankintaa Hämeenlinnan ja Hyvinkään seuduilla. Hän on eturintamassa viemässä tilitoimiston tarjoamaa palvelukokemusta uudelle, aiempaa yksilöllisemmälle tasolle.
– Kun kirjanpito automatisoituu eikä kaikki aika tilitoimistoissa mene enää lakisääteisen tiedon tuottamiseen, tilitoimiston rooli kumppanina ja taloudellisena neuvonantajana korostuu, Laamanen sanoo.
Laamanen tuli töihin Rantalaiselle, koska taloushallinto kiinnostaa häntä toimialana ja Rantalainen on yksi alan suurimmista ja nopeimmin kasvavista yrityksistä.
– Saan itsekin tilaisuuden oppia uutta ja kehittyä voimakkaasti muuttuvalla taloushallintoalalla, hän sanoo.
Rantalainen on Suomen kolmanneksi suurin tilitoimistoketju ja alan suurin perheyritys, jonka palveluksessa on yli 500 työntekijää. Konsernilla on yli 40 toimipaikkaa yli 30 paikkakunnalla Etelä-, Länsi- ja Itä-Suomessa.
Lisätietoa:
Jukka Laamanen, puh. 040 583 5077 ja jukka.laamanen@rantalainen.fi
Mikko Tuomainen, toimitusjohtaja, Tilipalvelu Rantalainen Oy, puh. 050 393 2852 ja mikko.tuomainen@rantalainen.fi