Yrityskaupalla lisää muutosvoimaa

Marja Mustapää on seurannut taloushallintoalan kehitystä yrittäjänä Mikkelin seudulla vuodesta 1999 ja Taloushallintoliiton hallituksen jäsenenä vuodesta 2012 lähtien. Mustapää yhtiökumppaneineen päätyi myymään tilitoimistonsa keväällä 2017 käytyään ensin huolella läpi erilaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Miksi päädyitte yrityskauppaan kaikista vaihtoehdoista?

”Olimme kasvattaneet liikevaihtoamme tasaisesti useana vuonna ja saavuttaneet vahvan aseman taloushallinnon toimijana alueellamme. Yrityksemme tulevaisuus ei kuitenkaan näyttänyt enää niin selkeältä ja vahvalta.”

”Tulimme kaikissa tulevaisuusskenaarioissa siihen tulokseen, että olemme seitsemän hengen toimistona liian pieni yksikkö panostamaan it-osaamiseen ja konsultointiin voidaksemme hoitaa myös isompia asiakkaita, kun kirjanpito automatisoituu. Halusimme silti pysyä mukana muutoksessa, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi liittoutuminen jonkun alan toimijan kanssa. Näin henkilökunnalle turvattiin myös mahdollisuus kehittyä työssään.”

Miten olitte yrittäneet itse kasvattaa liiketoimintaa ennen myyntipäätöstänne?

”Pyrin ensin luomaan resursseja kasvulle laajentamalla perustamani Mikkelin Tilikeskus Oy:n omistuspohjaa osakekaupoilla syksyllä 2014. Mukaan tuli kolme uutta omistajaa, joista kaksi olivat yrityksen työntekijöitä.”

”Helmikuussa 2016 avasimme Lappeenrantaan tytäryhtiön Saimaan Tilikeskus Oy:n. Jalansijan ottaminen uudella markkina-alueella olisi kuitenkin vaatinut vahvempaa panostusta, emmekä saavuttaneet tavoitteitamme lyhyellä aikavälillä.”

Kerro jokin esimerkki siitä, miten pienten yritysten on vaikea pysyä mukana toimialan kehityksessä?

”Esimerkiksi palkkahallinnon rooli ja osaamisvaatimukset tilitoimistoissa kasvavat, kun isot yritykset eivät ulkoista enää pelkästään palkanlaskentaa, vaan myös palkkahallintoa aina HR:ään asti.”

”Pienet tilitoimistot eivät pysty palvelemaan isoja palkkahallinnon asiakkaita, jotka toisivat liikevaihtoa ja olisivat mielenkiintoisia palkanlaskijoille ja kehittäisivät heitä työssään.”

Miksi myitte yrityksenne Rantalaiselle?

”Omat kirjanpitäjämme ovat aina hoitaneet tiiviisti asiakkaiden asioita ja palvelleet heitä henkilökohtaisesti. Se oli yksi kilpailuvalteistamme, ja halusimme toimintatavan jatkuvan. Siihen paikallisesti ja kasvollisesti toimiva Rantalainen sopi hyvin. Vaihtoehtona harkitsimme yhdistymistä myös parin pienemmän tilitoimiston kanssa.”

Jatkatko Rantalaisen palveluksessa?

”Jatkan oman yhtiöni kautta konsulttina Rantalaisen Mikkelin ja Lappeenrannan toimipaikoissa.”