Kirjoittaja Rantalainen

Tilipalvelu Rantalainen tavoittelee 100 miljoonan euron liikevaihtoa ja Rantalaisen perhe on päättänyt ottaa omistajakumppanikseen pääomasijoitusyhtiö Intera Partnersin. Kasvua haetaan sekä orgaanisesti että yritysostoin.

Tilipalvelu Rantalainen palvelee suomalaisia yrityksiä, yhteisöjä ja muita organisaatioita niiden taloushallinnon tarpeissa. 24.5.2018 allekirjoitetun sopimuksen mukaisesti Rantalaisen perhe, toimiva johto ja Intera Partners perustavat uuden yhtiön, johon Tilipalvelu-konsernin omistus siirtyy.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Antti Rantalainen kertoo, että suomalaisen ja avainhenkilöittensä omistaman Interan valinta kumppaniksi perustui yhteneväisiin tavoitteisiin, strategiaan ja arvoihin. ”Meille syntyi yhteinen visio ja näkemys kasvun rakentamisesta. Yhtiöiden osaamiset täydentävät toisiaan ja luovat erinomaisen yhdistelmän”, hän jatkaa. Rantalaiselle tärkeä valintakriteeri oli myös se, että kumppanilla on vahva vastuullisuusohjelma.

Interan partneri Juhana Kallio toteaa: ”Rantalainen on taloushallinnon palveluyhtiö, jolla on vahvat näytöt strategian menestyksekkäästä toteuttamisesta. Seuraavan viiden vuoden tähtäimellä Rantalainen hakee merkittävää kasvua ja markkina-aseman vahvistamista. Interalla on hyviä kokemuksia useiden kotimaisten palveluyritysten kasvun vauhdittajana.”

Rantalaisen historia on alkanut yhden naisen yrityksestä vuonna 1972. Tähän mennessä yli 150 tilitoimistoa on liittynyt Rantalainen-konserniin ja viime vuonna liikevaihto oli 42 miljoonaa euroa. Rantalaisen seuraavan viiden vuoden tavoitteena on kasvaa liikevaihdoltaan 100 miljoonan euron yritykseksi. Rantalaisen kasvustrategia toteutetaan kotimaassa sekä orgaanisesti että yritysostoin. Lisäksi panostukset digitalisaatioon vauhdittavat kasvua.

Lisätietoja:

Rantalainen-konserni
Antti Rantalainen
puh. 0400 420 665
antti.rantalainen@rantalainen.fi

Intera Partners
Juhana Kallio
puh. 040 526 6629
juhana.kallio@interapartners.fi

Rantalainen-konserni

Valtakunnallisesti toimiva Rantalainen on Taloushallintoliiton auktorisoima ja Suomen kolmanneksi suurin tilitoimisto. Yhtiö on perustettu vuonna 1972. Rantalaisen palvelut kattavat taloushallinnon palvelut kaikenkokoisille yrityksille, yhteisöille ja muille organisaatioille. Konsernissa työskentelee yli 600 taloushallinnon ammattilaista. Rantalainen-konsernin liikevaihto vuonna 2017 oli 42 miljoonaa euroa.  www.rantalainen.fi

Intera Partners

Intera Partners on suomalainen yritysten kasvuun keskittyvä, vastuullinen pääomasijoittaja. Intera Partners on perustettu vuonna 2007 ja sen omistaa yhtiön avainhenkilöstö. Intera Partners omistaa 15 kohdeyhtiötä Suomessa ja Ruotsissa. Intera Partnersin hallinnoimien rahastojen sijoittajina on johtavia pohjoismaisia ja eurooppalaisia institutionaalisia sijoittajia.
www.interapartners.fi