Niina Silvonen, sovellusasiantuntija

Perusteista taloushallinnon ammattilaiseksi

Niina Silvonen aloitti kirjanpidon opinnot Itä-Suomessa Lappeenrannassa, josta on myös alkujaan kotoisin. Hän valmistui vuonna 1995 ja muutti Helsinkiin parempien työmahdollisuuksien perässä.

– Tuolloin laman aikana työpaikan saanti omalta alalta ei ollut itsestäänselvyys, mutta olin päättänyt saavani töitä alalta, jota olin opiskellut. Kun avoimia paikkoja varsinkaan vastavalmistuneille ei ollut juurikaan tarjolla, tartuin puhelimeen ja lähdin soittelemaan Helsingin tilitoimistoja läpi. Päättäväisyyteni ja sinnikkyyteni palkittiin lopulta ja pääsin ensimmäiseen tilitoimistotyöpaikkaani tallentajaksi, Niina kertoo.

Seuraavassa työpaikassaan Niina sai runsaasti kokemusta ammattitaitoisten työtoverien opastamana ja kasvoi tilinpäätöstaitoiseksi kirjanpitäjä-palkanlaskijaksi. Kyseinen tilitoimisto oli ensimmäisten joukossa ottamassa käyttöön Rantalaisen nykyään käyttämää Fivaldi-ohjelmistoa. 14 vuoden mittaisen työuran jälkeen Niina halusi muutosta ja lähti etsimään uusia haasteita työrintamalta.

Sovellusasiantuntijan työ on monipuolista ja palkitsevaa

– Rantalaisella aloitin kesällä 2012 kirjanpitäjänä Tikkurilan toimistolla. Tuolloin Rantalaisella oli käynnissä kirjanpito-ohjelman vaihdos Fivaldiin ja pian sainkin paljon kaipaamiani uusi haasteita, joita on riittänyt, Niina toteaa tyytyväisenä.

Vuoden 2012 lopulla Niina oli mukana Fivaldi-projektissa, jonka tuloksena Rantalaiselle perustettiin oma Fivaldi-tuki auttamaan käyttöönotoissa ja ohjelmien vaihdoksissa.

– Vastailimme ohjelman käyttöön liittyviin kysymyksiin sähköpostitse, neuvoimme ja opastimme puhelimitse sekä laadimme käyttöohjeita. Pian huomasin olevani kouluttamassa kirjanpitäjiämme ja palkanlaskijoitamme milloin missäkin, pääkaupunkiseudun toimistoilla, Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Kouvolassa, Niina kertoo.

Niina ei voinut kuvitella tekevänsä mitään muuta kuin kirjanpitoa työkseen. Henkilökunnan opittua ohjelman käyttöä Niina jatkoi työtään sovellusasiantuntijana auttaen asiakkaiden sähköisten palvelujen käyttöönotoissa ja kouluttamisessa.

– Työtehtäväni ovat muuttuneet täydellisesti: enää en tee lainkaan kirjanpitoja, vaan koulutan henkilökuntaamme, tapaan lähes viikoittain uusia ihmisiä, opastan asiakkaitamme uuden ohjelman pariin ja liikun paljon. Rantalaiselle tullessani sain mitä halusin, haasteita ja vaihtelua, Niina toteaa tyytyväisenä.