TyEL-ilmoittaminen: Kuukausittain vai kerran vuodessa?

Työnantajan velvollisuus on vakuuttaa työntekijänsä työeläkelain mukaisesti ja maksaa TyEL-maksua. Vakuutusta tarjoaa useampi vakuutusyhtiö, kuten Elo, Etera ja Varma. Rantalaisen asiantuntijat kehottavat työnantajia ilmoittamaan TyELin kuukausittain sen tuomien etujen takia.

TyEL-maksua voidaan maksaa kuukausittain toteutuneiden palkkatietojen mukaan tai ennakkomaksuihin perustuvana vuosimaksuna. Yleisesti ottaen kuukausi- ja vuosi-ilmoittamisessa on huomattavia eroja, jotka vaikuttavat palkanlaskentaan sekä kassavirran hallintaan.

TyELin vuosi-ilmoittaminen

Vuosi-ilmoittaminen sopii työnantajille, joilla maksettavien palkkojen määrä on helposti ennakoitavissa ja pysyy suhteellisen vakiona kuukaudesta toiseen. Tällöin ennakkomaksut pystytään laskemaan sellaisella tarkkuudella, ettei vuosilaskennassa tule lisämaksuja.

– Vuosi-ilmoittamisessa TyEL-maksut perustuvat aina arvioituun palkkasummaan. Mikäli laskenta on tehty hyvin, ei vuoden lopussa tule lisämaksuja, eikä kuluneelta vuodelta ole maksettu liikaa ennakoita, toteaa Rantalaisen liiketoimintajohtaja Laura Iivonen.

Vuosi-ilmoittamisen suurin riski liittyy työantajan toiminnan ja henkilöstön muutoksiin. Yrityksen kasvaessa ja henkilöstön määrän lisääntyessä on muistettava korjata ennakkomaksuja suuremmiksi hyvissä ajoin.

TyELin kuukausi-ilmoittaminen

Kuukausi-ilmoittaminen sopii työnantajille, joilla palkkojen määrä vaihtelee kuukausittain tai joiden toiminnassa on odotettavissa palkkojen määrään vaikuttavia, jopa vaikeasti ennakoitavia muutoksia.

– Kuukausi-ilmoittamisessa TyEL-maksut perustuvat aina todelliseen palkkasummaan ja tiedot ovat jatkuvasti ajan tasalla myös kirjanpidossa. Näin ollen erillisiä korjauksia tai jaksotuksia ei tarvitse tehdä, kertoo Rantalaisen palvelutuotannon johtaja Birgitta Himberg.

Kun TyEL ilmoitetaan ja maksetaan kuukausittain, ei vuoden lopussa myöskään tarvitse tehdä erillistä vuosi-ilmoitusta vakuutetuista työntekijöistä.

TyELin ilmoitusjakson vaihtaminen

Ilmoitusjakson vaihtamisesta on tehtävä muutosilmoitus vakuutusyhtiöstä riippuen joko lokakuun tai marraskuun loppuun mennessä. Ilmoitus on tehtävä vakuutusyhtiöstä riippuen joko kirjallisesti tai puhelimitse.

Lisätietoa löytyy vakuutusyhtiöiden omilta verkkosivuilta:

Elo: https://www.elo.fi/tyonantaja/tyel-vakuuttaminen/tyonantajan-ilmoitukset

Etera: http://www.etera.fi/tyonantaja/tyel/tyel-vakuutus

Varma: https://www.varma.fi/tyonantaja/tyel-vakuuttaminen/

Lisätietoja:

Laura Iivonen, liiketoimintajohtaja, 010 3216 715 tai laura.iivonen@rantalainen.fi
Birgitta Himberg, palvelutuotannon johtaja, 010 3243 169 tai birgitta.himberg@rantalainen.fi

Tilaa myös Rantalaisen uutiskirje tästä linkistä. Uutiskirje lähetetään sähköpostilla kuukausittain.