Erityisasiantuntijuus ja laaja yhteistyöverkosto

Tilitoimiston palveluvalikoima on pitkään koostunut pääasiassa kirjanpito- ja palkanlaskentatoimista. Tavoitteena on ollut hoitaa tehokkaasti asiakkaan ulkoiseen laskentatoimeen liittyvät asiat, kuten tilinpäätös, arvonlisävero- ja veroilmoitus sekä palkanlaskenta.

Yritystoiminnan ja lainsäädännön monimutkaistuessa tilitoimiston asiakkaat kaipaavat kuitenkin yhä useammin ohjaavaa konsultointia, neuvontaa ja toimialaosaamista. Asiakkaat kohtaavat toiminnassaan useita erilaisia yritys- ja yhdistystoiminnan kipukohtia esimerkiksi alkuvaiheen perustamisesta, työntekijöiden palkkaamiseen, kasvuun, investointeihin, kansainvälistymiseen, yritysjärjestelyihin, omistajanvaihdoksiin ja yrityksen lopettamiseen liittyen. Rantalaisen asiantuntijapalvelut tarjoaa yrityksille ohjaavaa konsultointia, neuvontaa ja toimialaosaamista.

Muuttuva lainsäädäntö asettaa uusia haasteita useille toimialoille esimerkiksi verotuksen osalta.  Liiketoimintaa halutaan seurata ja taloutta ohjata erilaisen sisäisen laskennan ja mittarien avulla. Tilitoimistolta edellytetään vahvaa ohjelmisto-osaamista, ajanmukaisia netin yli toimivia työkaluja sekä Controller- ja projektiosaamista.

Rantalainen tarjoaa asiakkaidensa käyttöön kattavan, omista ja tilitoimiston ulkopuolisista asiantuntijoista koostuvan verkoston. Verkoston asiantuntijat neuvovat tarvittaessa esimerkiksi erilaisiin yhtiöoikeuteen ja verotukseen liittyvissä kysymyksissä, tai vievät läpi vaativan erikoisasiantuntemusta tarvitsevan toimeksiannon/projektin. Voit myös tutustua asiantuntijapalveluitamme koskeviin oppaisiin ja laskureihin alla olevista linkeistä:

Toimintamallimme

  1. Asiakasyhteydenotto tilitoimiston asiantuntijapalveluihin
    Havaitessasi erityisasiantuntemusta vaativan asian ota yhteyttä asiantuntijaan.
  2. Toimeksiannon kartoitus ja muodostaminen
    Asiantuntijamme auttaa sinua yhdessä kirjanpitäjän ja muiden tarvittavien henkilöiden kanssa toimeksiannon kartoituksessa ja määrittelyssä. Usein asiaan löytyy ratkaisu jo tässä vaiheessa.
  3. Sopivien asiantuntijoiden etsiminen, tavoitteenasettelu, kustannusarvio ja aikataulutus
    Etsimme ja järjestämme käyttöösi toimeksiannon vaatimat erityisasiantuntijat. Määritämme yhdessä asiantuntijoiden kanssa toimeksiannon tavoitteet, aikataulun, kustannusarvion ja toimitusajan. Tilitoimiston kustannukset voidaan veloittaa osana normaalia tilitoimistosopimusta. Ulkopuolisten asiantuntijoiden kustannuksista asiakkaat sopivat suoraan asiantuntijoiden kanssa.
  4. Toimeksiannon toteutus
    Edesautamme toimeksiannon/projektin toteuttamista joko omalla asiantuntemuksellamme tai yhteistyökumppaneidemme avulla. Huolehdimme aktiivisesti muutostarpeista ja teemme tarvittaessa korjaavia toimenpiteitä.
  5. Toimeksiannon päättäminen
    Toimeksiannon päättyessä seuraamme ja valvomme, että asiakkaamme etu on toteutunut. Keräämme jatkuvasti palautetta, jotta toimintamallimme kehittyy aina vain paremmaksi.