Kirjapaino Markprint

”Siirryttyämme sähköiseen taloushallintoon meillä ei ollut enää tarvetta kokoaikaiseen taloushenkilöön ja sovimme tilitoimiston kanssa, että saamme sieltä laskuttajan yritykseemme kahtena päivänä viikossa.” – Arto Näveri, Markprint Oy


Markprint auttaa yrityksiä erottautumaan edukseen

Lahtelainen Kirjanpaino Markprint Oy auttaa asiakkaitaan erottautumaan painotuotemarkkinoinnissa. Siihen kuuluvat muun muassa painotalon kehittämät ”aistimustuotteet”, jotka eivät jätä saajaansa kylmäksi.

Markprintin hallituksen puheenjohtaja Arto Näveri vastaa puhelimeen autosta. Hän on varmistanut, että asiakas saa painotuotteensa ajoissa promootiotaan varten viemällä ne itse Helsinkiin.

– Hyvä asiakaspalvelu on osa korkeaa laatuamme. Siinä voi saada samalla jopa seuraavan tilauksen mukaansa, Näveri sanoo.

Lahtelainen Kirjapaino Markprint Oy tunnetaan erikoisuuksien painajana. Sen tekemä tuotekehitys UV-offset-painamisessa mahdollistaa sellaisten efektien painamisen suorassa ajossa, mihin perinteiset painotalot eivät pysty omilla laitteillaan.

Näveri kutsuu erikoispainatuksia aistimustuotteiksi, jotka herättävät saajassa vau-elämyksen ja joita hän ei voi jättää avaamatta. Juuri tähän painotalon asiakkaat pyrkivät eli herättämään vastaanottajan mielenkiinnon.

Markprint on omassa keskikokoisten painotalojen luokassaan investoinut aina ensimmäisenä ja muita rohkeammin uuteen tekniikkaan. Viimeksi se hankki alkuvuodesta 2017 uuden järeämmän arkkidigipainokoneen, johon on integroitu myös vihkonidontalinja.

– Digitaalisuus ei ole ainoastaan ruudulta katsottavia asioita, vaan myös pienpainotuotteita tuotetaan edullisesti digipainamisella, Näveri huomauttaa.

Yrittäjä tarvitsee sparrausverkoston

Markprintin omistuspohja laajeni vuoden 2016 lopussa, kun muun muassa painotalo Erwekon ja Libriksen toimitusjohtajana työskennellyt Mikko Ilomäki osti reilut 27 prosenttia yhtiön osakkeista. Hänellä on tarkoitus ostaa tulevaisuudessa loputkin Markprintin osakkeista.

Näveri on helpottunut ja tyytyväinen ratkaisuun, koska hänellä ja yhtiökumppani Matti Pukkilalla ei ole omasta takaa jatkajaa yritykselle. Kumpikin on työskennellyt painoalalla jo yli 50 vuotta.

Näveri sanoo, että yrittäjä tarvitsee verkoston ja useita olkapäitä ympärilleen. He sparrailivat yrityksen tulevaisuudesta pari vuotta muun muassa Rantalaisen operatiivisen johtajan Kimmo Martikaisen kanssa, kun etsivät yritykselle ostajaa.

Laskuttaja tilitoimistosta

Markprintin yhteistyö Rantalaisen kanssa alkoi, kun sen tilitoimistokumppani HS-Yrityspalvelut yhdistyi Rantalainen Oy Lahden edeltäjän Lahden Tilikeskuksen kanssa alkuvuodesta 2014.

Näveri hoitaa edelleen Markprintin talousasioita, vaikka muut toimitusjohtajan tehtävät siirrettiin vuodenvaihteessa Ilomäelle. Näveri arvostaa tilitoimistossa ammattitaitoa ja ripeää palvelua.

Markprint siirtyi ostolaskujen sähköiseen kierrätykseen syksyllä 2015. Myyntilaskut yritys tekee itse samalla kirjanpito-ohjelmalla.

Vuoden 2017 alusta kirjapainon laskutusta on hoitanut taloushallinnon assistentti Emma Nousiainen Rantalaiselta. Hän työskentelee kaksi päivää viikossa Markprintillä.

– Siirryttyämme sähköiseen taloushallintoon meillä ei ollut enää tarvetta kokoaikaiseen taloushenkilöön, kun entinen reskontranhoitajamme  jäi eläkkeelle viime vuoden lopussa, Näveri kertoo.

Markprintin palkanlaskennan on aina hoitanut tilitoimisto. Nyt siihen on integroitu myös sähköinen työajanseuranta.

Kirjapaino Markprint Oy

  • Perustettu v. 1985
  • Keskittynyt markkinointiviestinnässä käytettäviin vaativiin painotuotteisiin.
  • Digi- ja hybridipainamisen edelläkävijä Suomessa. Investoi alkuvuodesta 2017 uuteen digipainolinjaan.
  • Kotipaikka Lahti.
  • Omistajat Arto Näveri, Matti Pukkila ja Mikko Ilomäki.
  • Liikevaihto 2016 n. 2,3 milj. euroa
  • Työntekijöitä 20.
  • www.markprint.fi/fi/etusivu

Julkaistu: 20.4.2017

Kuvassa: Markprintin yhtiökumppanit Matti Pukkila (vas.), Arto Näveri ja Mikko Ilomäki.